sunnuntai 22. heinäkuuta 2012

Viikon torstaikisat

Kaksi lähtöä Sääksissä. Tuuli tuli pikkusaarelta ekassa lähdössä ja toisessa oikealta kädeltä. Lähdin mukaan normireiskavarustuksella, 9,5llä. Seppo ajoi 12,2 m2lla Formulapurjeella. Vastatuuliosuudet Seppo veti hyvin, mutta alaspäin ajettaessa purje tuntui Sepon kertoman mukaan tunteettomalta kovalta levyltä. Voitin molemmat lähdöt. Pumppasin alusta loppuun paikoissa, joissa ei pystynyt ajamaan traboissa.

Benin väläytteli 5,7 m2 lla, mistä poika on tehty, voittamalla mm. Hellmannin Jounin ja Alanderin Vekan. Viimeisellä kryssillä Beni ohitti Kontturin Riston, mutta maalilinjalla Risto kuittasi takaisin. Toisessa lähdössä tuuli heikkeni sen verran, että Ben jäi kärjen tuntumasta reilusti. Poikaa sapetti...

Homma etenee samalla tavoin kuin Danilla...hänen aloittaessaan saman ikäisenä kilpailemisen. Poika väläyttelee jo nyt sisukasta Blinnikoiden taistelutahtoa, jossa ei luovuteta ja vedetään loppuun saakka. Mietitääns nyt tilannetta...poika painaa 38 kg ja pituutta 148 cm. Mikä on tilanne vuoden kuluttua...entä kahden...kolmen...neljän...kun pituutta, painoa, voimaa, taitoa tulee lisää?! =))) Dani on hyvä esimerkki siitä, mihin voidaan päästä, kun harjoitellaan, kisataan ja eletään posittivisessa mielessä.

maanantai 16. heinäkuuta 2012

Torstai- ja HiiPun kisaa

Viime torstaina kävimme Benin ja Alen kanssa HySurfin torstaikisoissa Sääksissä. Ale sai kokeilla Danin 8,5 Severnen RB purjetta ja Beni oli saanut astetta isomman SWATin 5,7 ajettavakseen. SWATissa puomin paikan saa alas ja näin ollen se on hyvä purje junnuille. Itse päätin kokeilla pitkästä aikaa pyöreäpohjaista Davidsonin lautaa ja suurinta purjetta mitä minulta löytyy...12,5 Severnen CodeRediä. Lauantaina oli tulossa HiiPun kisat Vihti/Nummelassa ja siellä on avoin luokka. Kilpailuun tulee kuitenkin niitä, jotka ajavat isoilla räteillä, enkä halua jäädä jalkoihin 9,5 m2 pikku purjeella. Tämä kisa olisi siis harjoitusta lauantain kisalle.

Ratamestari Veka teki kyllä niin hauskan radan, jossa kierrettiin pientä ja isoa saarta ja poijuja rannan tuntumassa ja pläkässä.

12,5 ja pyöreäpohjainen kulki hyvin puuskissa kantillaan vettä halkoen. Tulin maaliin ensimmäisenä ennen Seppoa ja aikaa minulla meni 46 minuuttia. Kolmantena tuli Hessu uudella Severnen 9,5 llä. Mukana kisassa oli myös Jouni ja Veka ja pari muuta meidän lisäksi. Ale suoriutui yllättävän hyvin 8,5 llä ilman vaikeuksia. Tykkäsi purjeesta. Beni ajautui pläkään isolla saarella ja tämän jälkeen tuuli loppui koko lammelta. Beni päätti kuitenkin ajaa loppuun saakka ja näin hän tekikin. 1 tunti 56 minuuttia meni hänellä radan kiertämiseen...eikä hän ollut viimeinen sillä 2 keskeytti. Sisukas poika...tyypillistä Blinnikkaa...kun johonkin on ryhdytty, se viedään loppuun saakka vaikka kuinka sapettaisi!

HIIPUN KISA:

...raporttia tulossa...

Nonnii...jatketaan...

Kalervo Maarto apujoukkoneen järjestivät 30.HiiPun kisat. Porukkaa saapui paikalle n.15 kilpailemaan. Puuskainen maatuuli puhalsi Nummelan harjun yli. Kilpailu on erittäin aloittelijaystävällinen kilpailu, jossa ei katsota maaliintuloaikoja ja viimeisetkin kilpaiilijat otetaan maaliin tuloksien kera.

Lähdin liikkeelle Ale ja Benin kera, Dani jätti vielä nämä kisat väliin! Paikalle päästyä alkoi rikaussulkeiset...meille tuli 6 purjetta valmiiksi ja tämän lisäksi autoin Kaivannon Timppaa uuden Severnen rikauksessa. Aluksi olin lähdössä 9,5 lla vesille, mutta tutkittuani ensimmäisen matkapurjehduslähdön rataa, päädyin isoimpaan purjeeseen, mikä minulta löytyi, 12,5 CodeRed. Ben otti pienemmän SWATin, 5,2 m2 ja Ale 6,5 m2 Phantom purjeen.

Kalervo järjesti pientä ohjelmaa sijoittamalla lähdön rannan tuntumaan, jossa tuli vain suunnaltaan vaihtelevia puuskia. Tämän lisäksi lähtö napsahti minuuttia aikaisemmin eli 1 min.kohdalla. 1. kryssimerkki minuutin päässä lähtölinjasta. Lehden Seppo onnistui uittamaan jo tällä osuudella oman jättipurjeensa. Kryssimerkin jälkeen pitkä lenssi vasemmalla olevan pikku saaren luo, joka kierrettiin. Lenssi oli kovien puuskien metsästelyä. Sain aika hyvän johdon. Pikku saarella johdossa, jonka jälkeen sivuvastainen osuus. Huomasin heti, että puomissa, jota käytän 1-3 kertaa vuodessa, oli kevyen tuulen trabanarukohdat. Yritin hivuttaa naruja pumpatessa taaksepäin... Kiersimme ison saaren slööri ja lenssiosuudella. Tuuli kasaantui ja tiivistyi kapeaan salmeen. Salmen jälkeen pläkä saaren takana, joka muuttui vastatuuliosuudeksi, joka kesti maaliin saakka, joka sijaitsi HiiPun rannan tuntumassa. Aikamoista vääntämistä oli. Masto Phantomissa ihan edessä ja trabanarut liian edessä. No, maaliin tulin ensimmäisenä. Seppo seuraavana ja Sundelin pojista keskimmäinen Oscar 9,5 llä kolmantena.

Beni meinasi järjestää yllätyksen, kun hän tuli maalilinjalle yhtä aikaa Vekan kanssa. Veka ehti juuri ennen 12m2:llä rikillä. Taakse jäi useampi kilpailija. Aleksandran meno oli hiukan nihkeämpää, muttei hän viimeisenä kuitenkaan tullut maaliin. Ylipäätään radasta suoriutuminen tuotti tuskaa monelle. Seija Lahti jätti leikin kesken, eikä hän lähtenyt enää seuraaviinkaan lähtöihin...näin kävi myös Sevi Siljolalle. Jos Puruvesi on hankala surffipaikka shiftailevine tuulineen, sitä on myös HiiPun regatan selkä!

Ajoimme tämän jälkeen kaksi ratalähtöä, jotka voitin. Viimeisessä lähdössä voitto ei ollut niin selvä. Kärkisijat vaihtelivat tiuhaan ja purjeiden uittamisia nähtiin...myös minulla! Viimeisellä kryssiosuudella otin johtotilan, jota kasvatin maaliin saakka. Kakkos ja kolmossijat menivät samoihin osoitteisiin kuin ekassa lähdössä. Näin kävi myös lopullisten sijoitusten kanssa. Beni palkittiin parhaana ja ainoana juniorina ja Ale parhaana naisena. Hyvää treeniä...hyvää treeniä!

sunnuntai 15. heinäkuuta 2012

Windsurf Worlds 2012 ennakkoilmoittautuneet

Raceboard luokan nuorten ja mastersien MM-kilpailujen ennakkoilmoittautuminen on päättynyt. 62 ilmoittaunutta tähän mennessä ja paikan päällä tulee varmasti paljon lisää. Suurin osa aivan tuntemattomia suuruuksia...

RACEBOARD
Asia, Jean FRA 171 Male 28/07/51 RB Veteran
Bell, Bazz ISR 196 Male 21/10/96 RB Youth Israel Yachting Association Eilat
Blinnikka, Daniel FIN 5 Male 10/06/94 RB Youth Finnish Board Sailing Association HySurf
Blinnikka, Juha FIN 6 Male 27/08/65 RB GrandMaster Finnish Board Sailing Association Perämeri Windriders
Boegli, Alain SUI 901 Male 06/12/64 RB GrandMaster Swiss Sailing CNBC Corsier
Buchau, Alex ESP 364 Male 08/10/68 RB Master RFEV Club de Surf Formentera
Buderaski, Lukasz POL 451 Male 05/12/93 RB Youth Polski Zwiazek Zeglarski SKZ Ergo Hestia Sopot
Camacho Lopez, Luis ESP 177 Male 30/03/63 RB GrandMaster FEV Aitic Lloret-Jaws Shop
De Bruycker, Andre BEL 344 Male 15/11/36 RB Veteran Windsurfing Deinze
de Leeuw, Robert NED 118 Male 19/09/75 RB Master NVW ZW7
De Muyer, Jan BEL 113 Male 10/04/65 RB GrandMaster BABC Hazewinkel
Dominguez Gutierrez, Maria Antonia ESP 11 Female 11/04/58 RB GrandMaster Nautico Sevilla
Dreimanis, Juris LAT 54 Male 01/06/54 RB Veteran Latvian Windsurfing Association Kambize
Eerdekens, Joan BEL 70 Male 25/12/38 RB Veteran BABC Windsurfing Dinze
Fengler, Tony NED 4444 Male 18/02/64 RB GrandMaster KNWV Hellecat
Frohböse, Rainer GER 239 Male 16/04/53 RB Veteran DWSV/DSV Windsurfing Club Hamburg 
Frydrychowicz, Pawel POL 125 Male 20/07/53 RB Veteran PYA
Ghio, Jean-Jacques FRA 619 Male 16/07/64 RB GrandMaster FFVoile YC Pointe Rouge
Giesen, Jeroen NED 111 Male 03/12/94 RB Youth KNWV wsv zegerplas
Giribet, Gonzalo ESP 4 Male 02/09/70 RB Master Real Federacion Espanola de Vela Club de Mar Vilanova
Häußler, Heinz GER 60 Male 07/11/40 RB Veteran DWSV, DSV WSC München 
Hardholt, Sjors NED 401 Male 19/02/94 RB Youth KNWV Amsterdam Windsurfing
Hargreaves, Annalee GBR 758 Female 11/06/94 RB Youth RYA Loch Insh
Hastman, Fred NED 202 Male 22/08/61 RB GrandMaster KNWV amsterdam windsurfing
Homrighausen, Heiner GER 201 Male 17/12/50 RB Veteran DSV Paderborner Yachtclub
Hrubý, Pavel CZE 19 Male 19/10/64 RB GrandMaster CWA
Hrubý Roman CZE 25 Male 29/09/60 RB GrandMaster CWA TJ LOKO CHEB
Huguenin, Vincent SUI 9 Male 08/09/71 RB Master Swiss Sailing CNB
Grinberga, Ilona LAT 18 Female 11/01/66 RB GrandMaster LVA
Jakobsen, Erik DEN 1110 Male 02/03/57 RB GrandMaster DBO Hundige
Kamensky, Pavel CZE 113 Male 22/06/74 RB Master CWA YCVD
Kay, Mark GBR 365 Male 19/08/72 RB Master UKWA   WPSC
Kowollik, Christian GER 475 Male 20/08/56 RB Veteran DSV PBYC
Kral, Jiri CZE 31 Male 04/06/74 RB Master CWA
Krause, Ulrich GER 286 Male 15/08/56 RB Veteran DWSV RTGW-Wesel
Krumbach, Rudi GER 282 Male 28/07/38 RB Veteran DWSV / DSV
Ledet, Pierre FRA 635 Male 25/08/93 RB Youth FFVoile CV Villeneuve d ascq
Leutscher, Marc ESP 364 Male 24/10/65 RB GrandMaster Real Federacion Espanola de Vela CN Alicante Costa Blanca
Loup, Franck FRA 58 Male 11/08/63 RB GrandMaster FFVoile YCMC
Manchon, Paco ESP 95 Male 08/11/46 RB Veteran KNWV WSC Aalsmeer
Meester, Paul NED 12 Male 22/05/62 RB GrandMaster DWSV / DSV RSCC Regatta Surf Club Chiemsee
Meily, Daan NED 84 Male 04/03/94 RB Youth KNVW Hargen
Mielec, Lubomir CZE 8 Male 27/12/50 RB Veteran CWA /  CSJ Jachting TJ Palkovice
Moura, Pedro POR 73 Male 29/04/73 RB Master APWind Clube Naval do Funchal
Neumann, Bernd GER 967 Male 04/08/58 RB GrandMaster
Puchois, Patrick FRA 209 Male 09/04/58 RB GrandMaster FFVoile Armentieres
Roering, Rick NED 23 Male 16/09/68 RB Master Watersportverbond Aalsmeer WSCA
Round, Ian GBR 518 Male 24/09/63 RB GrandMaster UKWA / RYA Calshot beach
Schenk, Dirk GER 238 Male 15/03/66 RB GrandMaster DWSV YC RTG WESEL e.V.
Soltyka, Krystyna POL 665 Female 04/11/67 RB GrandMaster PYA SKZ Sopot
Spoettel, Frank GER 114 Male 07/04/59 RB GrandMaster
Strauss, Uldis LAT 57 Male 28/09/58 RB GrandMaster LVA 360
Striepe-Langer, Susanne GER 305 Female 14/03/64 RB GrandMaster DWSV / DSV Windsurfingklub Hamburg
Tak, Huig-Jan NED 465 Male 19/09/94 RB Youth NVW wsv binnenmaas
Tibi, Shahar ISR 3 Female 26/10/97 RB Youth IYA Eilat
Vanbeselaere, Franck FRA 1404 Male 14/05/70 RB Master FFVoile CLLA
van Essen, Joris NED 1111 Male 08/08/95 RB Youth KNWV STA
van Lingen, Ton NED 888 Male 14/02/69 RB Master
van Smoorenburg, Saskia NED 733 Female 16/02/81 RB Master NVW Surfclub Ter Aar
Wessel, Ton NED 611 Male 08/05/62 RB GrandMaster KNVW Hargen
Zajaczkowska, Karolina POL 04 Female 26/10/93 RB Youth PZZ Sopot Sailing Club
Zandbergen, Randy NED 347 Male 28/11/66 RB GrandMaster KNWV Leidschendam e.o

perjantai 13. heinäkuuta 2012

Severnen RB 9,5 purje myynnissä



Kuvan punainen purje myynnissä. Käyttöönotettu viime syksynä. Ehjä ja hyväkuntoinen. Purjeen hinta 300 euroa.

Myyn myös purjeeseen sopivan käytetyn 530 cm Severnen Enigma maston. Hinta 250 euroa.

sunnuntai 8. heinäkuuta 2012

30. Puruvesi Race



‎30. Puruvesi Race ohi!

Lauantaina kolme lähtöä 0-4 m/s tuulessa ja sunnuntaina 1 lähtö 1-3 m/s tuulessa. 21 kilpailijaa; 15 RB 9,5:ssä ja 6 avoimessa luokassa. Neljästä lähdöstä voitin 3 ja yhdessä olin toinen (Kale voitti). Kovaa pumppausta ja shiftien ottamista, Puruvesi näytti jälleen kerran vaikeutensa, ikinä siellä ei pääse helpolla! Aleksandralla oli ensimmäinen kilpailunsa ja tyttö oli todella tyytyväinen suoritukseensa (myös isä =))), koska hän suoriutui joka ikisen lähdön läpi ja voitti toisen naisen Seija Lahden tiukassa kisassa. Benjamin kisasi ensimmäistä kertaa pitkällä RB laudalla ja hävisi Aleksandralle vain pisteellä, mutta voitin Seijan. Kakkosena kilpailussa tuli Kale ja kolmantena SVK-1 Radovan Kubin.



Raceboard Rankingin 3 parasta




keskiviikko 4. heinäkuuta 2012

Päivitystä

Dani alkaa olemaan jo paljon parempana. Leikkauksesta on vähän yli viikko ja poika pystyy jo kävelemään kodin ulkopuolelle. Hän on tehnyt koirien kanssa lyhyitä kävelylenkkejä. Kipu- ja turvotustilat ovat vähentyneet. Pari viikkoa ainakin mennään vielä todella varovasti. Surffiviikolla ehkä seuraavan kerran vesillä... Keskiviikko - torstai päivät pidän vapaata surffauksesta. Perjantaina lähdemme Kesälahdelle Itä-Suomeen Puruvesi Raceen, joka on samalla Raceboard ranking kilpailu. Viikonlopuksi on luvassa...ainakin tällä hetkellä hellettä ja heikkoa tuulta. Sunnuntaina voi tulla hiukan sadettakin...

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Reiskaaa...

Ben ekaa kertaa pitkällä reiskalla

Kaksi viimeistä päivää on tullut treenattua reiskaa! Eilen Laajalahdella 2-5 m/s tuulessa ja tänään Melstenissä parhaimmillaan yli 10 m/s tuulessa. Sunnuntaina Benjamin pääsi ensimmäistä kertaa testaa täysmittaista reiskarunkoa. Yllätys oli suuri, kun pitkä lauta (Fanatic Cat) ei tuottanutkaan minkäänlaisia ongelmia pojalle. Samantien plaaniin 5,2 m2 SWATilla. Beni oli yhtä hymyä, kun hän tajusi hallitsevan laudan. Tyttäreni Aleksandra oli myös pitkästä aikaa vesillä omalla Catillään ja 7 m2 Severnen NCX:llä. Homma näytti sujuvan erinomaisesti! Maanantaina Melstenissä aurinko paistoi ja tuuli oikealta kädeltä. Beni pystyi vetää jonkin aikaa täydessä plaanissa, kunnes puuskat kävivät liian koviksi ja hän joutui jäämään rantaan odottamaan tuulen heikentymistä. Pari kertaa hän kävi uudestaan vesillä, mutta tuuli oli liian kova pojalle. Itse ajoin ihan normi ratatreeniä Melstenin lahdella. Kovaa slööriä/lenssiä alas ja sitten lahden toiseen päähän kryssiä. Tämän toistin kymmenisen kertaa ja vaikka alkuun puuskat tuntuivat ysipuolikkaalle kryssillä aluksi liikaa, niin trimmejä säätämällä sopiviksi, ei ollut mitään ongelmia. Hyvä kovan tuulen treenipäivä. Tietty olisi ollut kiva paukuttaa kovaa slalomilla, mutta päätin kuitenkin treenata reiskaa, koska nämä kovan tuulen treenikerrat ovat harvassa!Danin leikkauksesta tulee tiistaina viikko täyteen. Ei ole poika kunnossa vielä...lähellekkään! Kotoa pidemmälle ei ole tullut lähdettyä! Perjantaina poistetaan tikit...EIKÄ TAASKAAN IPAD/BLOGSPOT SUOSTU JAKSOTTAA KIRJOITUSTA...