sunnuntai 30. joulukuuta 2012

Suvun Vaakuna






Blinnikan sukuvaakuna välittää viestin vanhasta maanviljelijä- ja kauppiassuvusta. Taustana on vihreä metsä ja kultaista viljaa kasvava vaaramaisema. Kolme rahaa kertovat kaupankäynnistä. Kruunu pohjautuu toisaalta kantaisän nimeen Wasilei (Wasileios, kuningas), ja toisaalta siihen, että suvun maat Suistamolla olivat kruunun maita (kruunun alla), ennen kuin ne voitiin lunastaa 1800-luvun jälkipuoliskolla perintömaiksi.

Tämä vaakuna tulee koristamaan purjeitamme jatkossa. Saimme yllättävän tukijan tämän vaakunan takaa. Henkilön, jonka sylissä sain nimeni 47 vuotta sitten, kuten myös nuorin surffarimme Benjamin (FIN-65) 14 vuotta sitten.

Kiitos luottamuksesta Marja Kaskinen (os. Blinnikka) - meidän kummimme!


SURF TEAM BLINNIKKA

Juha Blinnikka FIN-6
Daniel Blinnikka FIN-5
Benjamin Blinnikka FIN-65
Aleksandra Blinnikka FIN-56

perjantai 28. joulukuuta 2012

ÄÄNESTÄ VUODEN PARAS VANTAALAINEN URHEILIJA



Vantaalla järjestetään pitkästä aikaa Urheilugaala 1.2.2013, jossa palkitaan vuoden 2012 paras vantaalainen urheilija. "Raati" on valinnut etukäteen kymmenen esiehdokasta, mutta ihmiset voivat äänestää myös omaa ehdokasta.

Anna äänesi purjelautailulle - anna äänesi "omalle ehdokkaallesi" 18-vuotiaalle Daniel Blinnikalle.

Miksi?

Danielin saavutuksia vuodelta 2012:

- MM 3.
- MM 2./ nuoret alle 20-v.
- EM 3./ nuoret alle 20-v.
- SM 1. ja SM 2.
- EM 3. x 2 /Purjekelkkailun Short Track Slalom aikuiset ja nuoret
- SM-Ranking sarjan 1.
- Vuoden 2012 paras kansainvälisten luokkien kilpapurjehtija / SPV

Tässä linkki suoraan Vantaan Sanomien äänestyssivulle! Kopioi ja liitä!

http://www.vantaansanomat.fi/vantaan-sanomat/vuoden-urheilija-ja-urheiluteko-2012

SUURET KIITOKSET!

keskiviikko 19. joulukuuta 2012

Daniel Vietnamissa






Photo by Pascal Lefebvre

Daniel Thaimaassa ja Vietnamissa






Daniel jäi King's Cupin jälkeen treenaamaan ja testailemaan uusia Starboardin protolautoja Thaimaan Nakluaan (Starboardin Test Center).
Nyt hän on Vietnamin Mui Ne:ssa Remi Vilan kanssa.
Tässä muutama kuva, jossa Dani irrottelee testien lomassa.












Photos by Pascal Lefebvre

sunnuntai 16. joulukuuta 2012

Daniel Starboardin netin etusivulla


http://www.star-board.com/




http://www.star-board.com/2013/news_events/read.php?post_name=kings-cup-latest-news-recap-video

torstai 13. joulukuuta 2012

sunnuntai 9. joulukuuta 2012

King's Cupin yhteenveto

Daniel tulossa jiippipoijulle. Photo by Remi Vila



Ensinnäkin Phuketin Kata Beach yllätti positiivisesti tuulillaan. Kahtena päivänä oli heikot tuulet ja kolmena päivänä plaanattavat olosuhteet. Olen viettänyt useampana talvena useamman viikon Phuketissa, eikä ikinä ole ollut hyviä purjehduskelejä. Aina on ollut kevyt tai olematon maatuuli. Nytkin tuuli tuli mantereen yli, mutta kapeaa ränniä pitkin, joka kiihdytti tuulen voimakkuutta.

ISAFin tuomari oli hanurista...ainoastaan viimeinen päivä sujui hyvin...ilman mitään kummallisuuksia. Pakko sanoa, että reissuillaan oppii arvostamaan suomalaista kilpailukulttuuria ja tuomarointia. Useammalle kotimaiselle urputtajalle tekisi oikein gutaa käydä katsomassa kuinka hommat hoidetaan suuressa maailmassa... Monet "ammatikseen" kilpailevat kilpakumppanit ovat kehuneet suomalaista rehtiä ja jämäkkää ajassa pysyvää tuomarointia. Kun päätetään, että jotain tehdään johonkin aikaan, se myös tehdään tai jos tulee viivytyksiä tai muutoksia niistä tiedotetaan asianmukaisesti. Päivittäinen kipparikokouskulttuuri on suuri plussa Suomelle - keskustelu kilpailijoiden ja tuomareiden välillä!

Mitä opimme Thaimaan kilpailuista?

Älä syö helteisessä eribakteerisessa maassa kuumassa pidettyjä lunch boxin sisältöjä! Syö tuoretta ja suoraan pannulta paistettua ruokaa ja juo paljon vettä! Kaikki länsimaalaiset kilpailijat sairastuivat vatsa-yrjötautiin kilpailun aikana! Miksi minä en sairastunut, vaikka toimin koemaistajana ja söin samat ateriat!? Yhtenä päivänä kävi niin, että olin syömässä riisimuna-ateriaa lounasboxista niin yllättäen SUPin mela kaatui suoraan lounasboxin päälle ja boxista lensi paistettu kananmuna hiekkaan...kirosin ääneen...paikalle tuli koira, jolle tämä muna ei kelvannut...ihmettelin..Dani söi oman ateriansa munineen päivineen. Olisiko egut olleet pilalla?! Joinain päivinä lounasboxit olivat pidemmän aikaa ulkona lämpimässä ennenkuin ne menivät jakeluun. Hmmm...

Phantom 295iä voidaan ajaa köli sisällä myös kryssit, kun tuulee tarpeeksi, sen osoittivat kokeneemmat RSX-kuskit mahdolliseksi. Nousukulma ei välttämättä ollut sama kuin Danilla, mutta vauhti oli kovempi. Dani oli parhaimpana länsimaalaisena seitsemäs kokonaiskilpailuissa (40 kilpailijaa) ja kuudes omassa sarjassa (16 kilpailijaa).

Aasialaiset kuskit pitivät puomia korkeammalla kuin Dani ja heillä oli pitkät säädettävät trapetsinarut. Dani otti ensimmäistä kertaa käyttöön POL-7:n tekemät narut. Tykkäsi niistä! Nyt, kun vielä oppisi ottamaan kaiken hyödyn niistä, ois ihan jees! Kevyemmällä tuulella krysseillä todella pitkät narut ja kropan painopiste ulkona laudalta. Kovemmalla tuulella narut pitkäksi alaspäin ajettaessa - sama idea!

Oli hyvä, ettei Dani päässyt palkintopallille! Dani suoriutui hyvin kilpailusta! Mutta se, että tulee välillä ei palkintopallisijoja auttaa häntä kehittymään ja miettimään kuinka itsestä saa paremman surffaajan ja kilpailijan. Se aiheuttaa mietintätyötä ja itse konkreettista työtä ja harjoitusta. Olen ylpeä hänen suorituksestaan ottaen vielä huomioon paskataudin...Se ei olisi onnistunut kaikilta, eikä tosiasiassa onnistunutkaan! Joillekin tuli välihuilipäiviä. Olympiakultamitalisti oli todella heikossa hapessa yhtenä päivänä, hänelle kannettiin viimeisenä päivänä kamat rantaan ja rannasta pois...huhhuh!!!

...tässä tälläisiä mietintöjä! ...jälkeenpäin tulisi varmaan lisää!

keskiviikko 5. joulukuuta 2012

King's Cup - last competition Day

http://www.star-board.com/2013/news_events/read.php?post_name=kings-cup-latest-news-day-5-video&utm_medium=facebook&utm_term=Windsurfing&utm_content=Windsurfing&utm_source=twitterfeed

3 lähtöä 6-10 m/s tuulessa putkeen ilman rantaan tuloja! Danilla oli aamulla vielä pää kipeä. Tabua naamariin taas ja menoksi...ja vettä tietty!
Rannalla kuulimme, että ihan jokaikinen länsimaalainen kilpailija on ollut kipeä ja kaikilla tauti alkanut samaan aikaan ja samalla tavalla. Toisilla vaan se oli voimakkaampi ja vaati koko päivän levon! Marina Alabau oli myös ihan veto pois! Jaksoi kuitenkin ajaa lähdöt läpi!
Overall results:




Men's class:





tiistai 4. joulukuuta 2012

King's Cup - 3.kilpailupäivä

Viime yönä Daniel heräsi yrjöämään! Hän yrjösi pari kertaa puolen yön aikaan ja nukkui hyvin loppuyön. Aamulla oli hiukan vielä heikko olo, muttei kuumetta...vatsa sekaisin... Jätimme aamupalan väliin ja kävin ostaa thaikkulaista pharmacya pojalle! Se on aika tehokasta täällä! Ensimmäiset tabut naamaan ja menoksi! Vettä reilusti!

Tykkään kertoa erikoisista tapahtumista kilpailuissa, epäkohdista ja onnistumisista, kun sille päälle satun!

Tänään rannalle päästyämme ISAFin tuomari yllätti jälleen! Hän oli ilmoittanut jollekin porukalle, että tänään ajettaisiin 4 lähtöä putkeen, 2 back to back - lounas vesillä - ja heti tämän jälkeen 2 back to back! Suutahdin heti, kun tajusin, mikä vääryys ja epäoikeudenmukaisuus oli tapahtumassa! Etsin herran käsiini ja "tyylikkäästi" esitin vastalauseeni asiassa! Hän kysyi, kuka kieltää häntä tekemästä tälläistä?! Sanoin, että minä pyydän häntä! Kysyin kuinka esim. nuoret hoitavat WC-hädät...entä tytöt, joilla voi olla erilaisia tarpeita vessassa käyntiin kuin pojilla...hän vastasi, että he voivat tulla hänen purjeveneensä vessaan! Kysyin kuka pitää huolta sillä aikaa heidän välineistä? Ne voi laittaa kiinni naruun... Hei haloo....4 lähtöä merellä ja lounas laudan päällä!? ja paskalle hänen alukseensa!? Hän kertoi järjestäneensä monia isoja kilpailuja ja kyllä hän tietää mitä hän tekee! "Meidän ei tarvitse noudattaa ihan kirjaimellisesti sääntöjä!" hän sanoi! Mutta nämä sääntöoikaisut menee ihan perseelleen! Ulkona oli tuulta 6-10 m/s ja siinä sitten lounasta naamariin laudan päällä- onneksi olkoon vaan!

Eipä herra taipunut, sanoi, että pitäisi ajaa 12 starttia. Totesin, että kilpailun läpiviemiseen riittää 3 starttia sääntöjen mukaan - ei siihen tarvitse 12 starttia! Hmmm...hän mietti!

Vesille...ensin ajettiin 2 lähtöä putkeen! Tuuli oli puuskikasta ja kovaa, sanoi Dani. Monella poijulla oli venemiehet narun kanssa siirtelemässä poijuja kesken kilpailun. Miettikääpä tilannetta, mitä Dani kertoi...hän otti laylinen, jonka piti nousta yläpoijulle ja juuri, kun olet saavuttamassa poijun niin venemiehet nostavatkin poijua ylöspäin nokkasi edestä...siis juuri kun olet saavuttamassa sitä!!! Dani törmäsi vielä venettä päin! Välillä he laskivat myös poijua alaspäin...kaiken kukkaraksi joka poijulla oli irtonarua, johon kilpailijat törmäsivät, takertuivat ja kaatuivat! Myös maalilinja oli liikkuvaista sorttia!

Kahden lähdön jälkeen kilpailijat tulivatkin rantaan...koska lounasboxit eivät olleetkaan saapuneet. Aamupalaboxxei jaettiin kilpailijoille. Sitten tulikin pitkä tauko, kun jäätiin odottamaan lounasboxxien valmistumista ja kuljettamista juryveneisiin. Tämän jälkeen vasta päästiin uudestaan vesille...vähän vaille 2! Tuuli olikin laskenut puoleen aamupäivän hyvästä kelistä! Kaksi lähtöä putkeen ja peli oli siinä sitten!

Dani oli tyytyväinen tämän päivän tulokseen vaikkakin paremminkin olisi voinut mennä, mutta kun ottaa huomioon yrjötaudin...niin hemmetin hyvin!

Tässä tulokset:











Päivän päätteeksi Starboard tarjosi ilmaisen hieronnan porukalle rannalla! Kaikki tykkäsi paljon! Kyllä se Svein osaa!!! ;-)








maanantai 3. joulukuuta 2012

King's Cup - 2.kilpailupäivä

Photo by Remi Vila:



ISAFin kansainvälinen tuomari yllätti aamulla yllättäen klo 09.30 viheltää pilliinsä rannalla keskellä surffareiden rikauspuuhia. Mitään kipparikokousta ei oltu määrätty pidettäväksi. Tieto oli vain, että klo 11 olisi ensimmäinen mahdollinen lähtö. Hän halusi kipparikokouksen siihen paikkaan ja heti! Paikalla olleet kerääntyivät kuuntelemaan, mitä asiaa herra iso herralla oli. Hän kysyi, että onko kenelläkään sitä vastaan, jos laitamme lähdön jo klo 10.30 aikaisemmin aiotun klo 11 sijasta. SIIS MITÄ...?! Yllättäen siirrettäisiin aamun ensimmäistä lähtö puolella tunnilla aikaisemmaksi!!!! Eihän kaikki olleet edes tulleet rantaan! Sanoimme, ettei kaikki ole paikalla, mm.Marina ja Blanca Alabau eivät olleet vielä saapuneet. "Mutta jos kuitenkin laittaisimme lähdön aikaisemmaksi, kun vielä tuulee...ja voisimme katsoa vesillä onko kaikki paikalla!?" Sanoin, ettei siinä ole mitään järkeä...! Kuinka voitte olla varmoja, että onko kaikki paikalla lähdössä? "Noooo, No hätä, me laskemme! Me laskemme kilpailijat...!" Siis 40 kilpailijaa...niiden laskeminen ei ole ihan helppoa! Pitkitimme keskustelua...vastustin ehdotusta, sanoin, että tämä ei ole reilu kaikkia kohtaan! Sitten hän ilmoitti, että kilpailijat ajaa nro 3 radan, mutta muutettuna niin, että nro 6 poiju jää pois! Hetkinen...aloin katsoa paperista...poiju 6 pois, jolloin rata menisi niin, että poijulta 2 mentäisiin poijulle 2 kolme kertaa....ei herranen aika...mistä tää äijä on löydetty!!!?? Sitten hän korjasi, että poiju 6 korjataan poijulla 3. Ookoo...missäs tämän lopullisen piirroksen saisi nähdä, kysyin häneltä. "Missä on official notice board?!" , jota en ollut nähnyt vielä kertaakaan. Hän viittoili jonnekin muualle. Toistin uudestaan kysymyksen, missä se on? Sama vastaus! Siis Missä?! Sitten hän sanoi, että se tulee olemaan tuolla pari telttaa tuonne päin! Sellaista ei ollut vielä siis olemassakaan!!! Saimme venytettyä herran pikaista vesille lähtöä niin paljon, että vähitellen alkoi klo 11ksi tulevat kilpailijatkin saapumaan paikalle...ihmeissään, tottakai! Tuomari teki ilmoitustaulun, johon hän joutui muutokset kirjaamaan. Yllättäen yhdelle tuolille ilmestyi myös Sign in ja Sign out lappu, josta ei ollut mitään mainintaa NORissa eikä kilpailuohjeissa, eikä siitä mainittu mitään myöskään suullisesti! Se vain ilmestyi siihen!





Itse asiassa klo 10.30 suunniteltu lähtö siirtyi yli klo 11:ksi! Tuuli oli 1-3 m/s ja koko ajan shiftaileva. Dani sai hyvän startin - katsoin kiikarilla, että hän oli hyvissä asetelmissa ja ajoi oikeaa reunaa pitkin. Sitten hän vendasi ja alkoi ajaa styyralla ja kas perkelettä...oikeata reunaa ajoi miltein koko kolonna ohi! Kaikki, jotka valitsivat sen reunan. Seurasin kiikarilla kuinka Dani alkoi heittelemään paniikinomaisia korjausvendoja jääden aina jonkun peittoon. Lensseillä hän pumppasi kilpailijoiden ohi, mutta hänoli maalissa yhden listan mukaan 19. neljästäkymmenestä kilpailijasta. Niin...yhden listan mukaan, jota monet kilpailijat eivät olleet edes missään vaiheessa edes nähneet (tuli illalla selville juteltuani mm.Marina Alabaun kanssa), mikähän se toinen lista on, minkä toiset ovat nähneet...odotan mielenkiinnolla huomisaamua!

Toinen lähtö back to back! Tuuli oli kääntynyt täysin maatuuleksi! Dani oli lähdössä kahdeksas (yhden listan mukaan). Poika ei ollut yhtään tyytyväinen rantaan tultua. Kertoi, että tuuli shiftaili ihan päättömästi. Nuorukaiset olivat vesillä putkeen 3 tuntia helteessä ja ainut etenemiskeino oli pumppaus! Dani sanoi, että 40-50 kiloiset tytöt ja pojat menevät ihan omaa vauhtia. Erityisesti Hong Kongin tytöt olivat ihan omaa luokkaansa!

Dani (Photo by Remi Vila):


Tuomari söi rannalla nopeasti ja sanoi, että nyt lähdetään vesille. Olympiavoittaja kävi sanomassa tuomarille, että tälläisellä kelillä ei normaalisti ajeta kuin 2 lähtöä päivässä (RSX:ssä) vedoten nestehukkaan ja fyysiseen rasitukseen. Kuuntelin tuomarin ja Espanjan tiimin keskustelua asiasta. Tuomari oli enemmänkin kiinnostunut sisarusten iästä ja hän arvuutteli tytöillä kuinka vanha hän oikein on sivuuttaen alkuperäisen aiheen eli lähteäkö vesille vai ei! Sitten hän päätti taas viheltää pilliin...kaikki koolle ketkä kuulivat vihellyksen! Hän kysyi, kuka haluaa lähteä vesille...yhtään kättä ei noussut! Ok! Tänään ei ajeta sitten ollenkaan! "See you tomorrow 10 o'clock! Niin aivan...aikataulua aikaistettiin tunnilla! Mitään lippua ei nostettu lippusalkoon merkiksi päivän päättymisestä.

Saas nähdä, mitä kaikkea tässä vielä tapahtuu...."only in ISAF!"

Kiitos ja Anteeksi!


Pääsimme samaan kuvaan olympiavoittaja Marina Alabaun ja hänen siskonsa Blancan kanssa.

sunnuntai 2. joulukuuta 2012

King's Cup - 1.kilpailupäivä





Tänään King's Cupissa ensimmäisenä kilpailupäivänä ei päästy ajamaan yhtään lähtöä. Aamulla satoi vettä kaatamalla. Puolen päivän jälkeen alkoi aurinko paistamaan todella kuumasti. Tuulesta ei ollut tietoakaan. Starboard oli tuonut parikymmentä SUP lautaa kokeiltavaksi ja niistä iloa riitti kaikille. Kata Beachillä oli hyvä aalto, jossa päästiin ajamaan eri kokoisilla SUP-laudoilla. Danikin oli varmaan 3 tuntia paikassa, johon pääsi muodostumaan isompi aallokko. Kisat ammuttiin poikki klo 14 ja tietty sen jälkeen alkoi viriämään tuuli. Ulkona porukat pääsivät ajamaan jonkin aikaa plaanissa.





Starboard järjesti Phantom 295 laudan esittelytilaisuuden rannalla, jossa Remi Vila kertoi laudan ominaisuuksista ja Daniel antoi kilpailijoille neuvoja laudan ajamiseen.





Illalla oli juhlavat avajaisseremoniat Kata Beach Resort Hotellin uima-altaalla.










Huomenna jatkuu...

lauantai 1. joulukuuta 2012

King's Cup 2012 - Aasian mestaruuskilpailut Phuketissa Kata Beachillä





Thaimaan kuninkaan syntymäpäivän kunniaksi järjestettävässä 26.:ssa King's Cup purjehdustapahtumassa taistellaan Aasian mestaruuksista useissa purjeveneluokissa ja purjelautailussa Thaimaan Phuketin Kata Beachillä. Purjelautailussa kilpaillaan Starboard Phantom 295 yksityyppiluokassa. Luokka on perustettu erityisesti nuorten luokaksi, jossa lautana on 192 litrainen kölillinen hybridilauta. Purjeena on max 8,5 m2 ja alle 17-vuotiailla on max 7,5 m2 Phantom purje. Rikiä on saatavilla myös 6,5 m2 kokoa.

Starboard on toimittanut ilmaiseksi käyttöön kilpailijoille 40 lautapakettia ja näyttää siltä, että kaikki laudat ovat menneet käyttöön. Kilpailijoita on monesta eri maasta (en ole nähnyt vielä osallistujaluetteloa) ja useammasta maanosasta.

Tänään lauantaina oli ilmoittautumiset ja harjoituslähtö. Aikataulu petti sekä kipparikokouksessa että harjoituslähdössä ja näin kilpailijat joutuivat ajamaan 2-3 m/s tuulessa, kun alunperin suunnitellun klo 13 lähdön aikaan tuuli 6-8 m/s. Plaanattava keli oli siis muuttunut pumpattavaksi keliksi.

Lämpötilat ovat todella korkeat, kun varjossa lämpöä on yli 30 astetta. Shortseissa pärjää aivan hyvin. Juoda pitää paljon ja korkeat suojakertoimet pitää olla käytössä.

Järjestäjät vielä tekivät vielä kahden poijun radan, jossa ajettiin aika pitkä kryssi ylös ja pitkä lenssi alas, jonka jälkeen lyhyt kryssi maaliin. Dani oli ylämerkillä 4. tai 5. ja lenssillä hän pääsi testaamaan olympiavoittaja Marina Alabaun kehuttuja pumpputaitoja. Dani ohitti Marinan ja toisenkin kilpailijan ennen alapoijua ja oli maalissa 3. . Ennen maaliintuloa järjestäjät lyhensivät rataa tai tekivät jotain outoa, jota kilpailijat eivät tajunneet...no, Dani tajusi yhtäkkiä tulleensa maaliin, kun äänimerkki kuului hänen ohitettua maalilinjan...onneksi oli vasta harjoituslähtö. Lähtöveneestä ei edes ilmaistu millään lipulla tai merkillä minkälainen rata ajetaan...se siitä! Toivotaan, että huomenna kilpailuissa menee kaikki hyvin.

Illalla oli Starboardin järjestämä illanvietto paikallisessa ruokaravintolassa, jossa syötiin thaikkuruokia.

Asumme Danin kanssa hyvän ystävämme Harri Haataisen Tuna Resortissa Chalongissa noin kymmenen minuutin skootterimatkan päässä kisapaikasta. Täällä saamme rauhoittua kilpailujen jälkeen.

Pari kivaa juttua on pakko kertoa...

Remi Vila kertoi, että ensimmäisenä päivänä, kun Starboardin porukka tyhjensi rekan peräkärrystä lautoja ja surffikamoja Kata Beachin lähellä olevalle parkkipaikalle, ajoi kovaa vauhtia paikallinen rantatyöläinen skootterilla vetäen perässään Jet Skiitä yhden maston yli rikkoen sen. Remi kysyi, että mitäs hemmettiä poika teki. Rantatyöläinen totesi, että tämä on heidän ranta ja parkkipaikka ja Remi on heidän reviirillä! Remi sanoi olevansa kuninkaan asialla King's Cupissa. Johan rantapoika säikähti pyydellen nöyrästi anteeksi kysellen kuinka voi korvata ja auttaa asiassa... Kuninkaan mahti ja arvostus on SUURTA! Pelottavan suurta!

Toinen juttu, mikä tapahtui rannassa harjoituslähdön jälkeen:

Monet kilpailijat jättivät harjoituslähdön kesken ajaen ylämerkiltä suoraan rantaan. Dani, Marina Alabau ja kilpailun läpiajaneet saapuivat rantaan reilusti myöhemmin kuin keskeyttäneet kilpailijat. Marinan saavuttua rantaan tuli venäläinen pulska turisti hänen luokseen. Mies sanoi jotain Marinalle ja otti hänen rikistä kiinni puomista samalla aivan kuin työntäen naisen pois purjeensa luota. Marina väistyi taka-alalle ja mies otti rasvaisilla käsillä kiinni molemmista puomin puolista maston etupuolelta ja hymyili tyttöystävälleen leveästi. Kuvan ottamisen jälkeen mies ilmoitti Marinalle, että voit tulla ottaa purjeesi. Mies ja nainen jäivät ihailemaan vasta ottamaansa kuvaa ja Marina alkoi kantamaan välineitään. Yksi valmentaja saapui venäläisten luokse ja sanoi, että sattui muuten olemaan olympiavoittaja, jonka työnsit pois kuvasta... Olisittepa nähneet miehen ilmeen...oli kuin hidastetusta elokuvasta...häpeä oli suuri...nainen taas nosti kameran hitaasti ylös ottaakseen kuvan Marinasta... Tää oli kuin piilokamerasta...Hitto mä nauroin... =)))))))






SPV:n lehdistötiedote





Nuori Daniel Blinnikka tähtää RS:X –luokassa Rioon
Kilpaurheilu 26.11.2012

Vantaalaisen nuoren, Mäkelärinteen urheilulukiossa opiskelevan purjelautailijan Daniel Blinnikan kilpailukausi on ollut täydellinen läpimurto. Purjelautailun pysyessä olympialajina on Daniel Blinnikka päättänyt lähteä mukaan neljävuotiseen olympiaprojektiin tähtäimenä Rion olympialaiset.

Blinnikka saavutti purjelautailun Raceboard-luokassa ensimmäisen Suomenmestaruutensa, 5 osakilpailun kattavan Suomen ranking-sarjan voiton, nuorten MM-hopeaa ja EM-pronssia, aikuisten sarjan MM-pronssia, sekä Formula-luokan SM-hopeaa. Talvikaudella 2012 Daniel Blinnikka voitti purjekelkkailun Short Track Slalomin EM-pronssia aikuisten sarjassa ja samalla nuorten luokan EM-pronssia.

Purjelautailun pysyessä olympialajina on Daniel Blinnikka päättänyt lähteä mukaan neljävuotiseen olympiaprojektiin tähtäimenä Rion olympialaiset. Näemmekö Rion olympialaisissa ensimmäistä kertaa suomalaisen mieskilpailijan purjelautailussa?

- Uskon Danielin mahdollisuuksiin sataprosenttisesti! Olen nähnyt viimeisen viiden vuoden aikana pienestä pojasta kehittyvän huippukilpapurjehtijan, jonka alle sopii ihan mikä tahansa kilpapurjelauta. Jos poika pääsee harjoittelemaan täysipainoisesti ympärivuotisesti seuraavat neljä vuotta, näemme hänet Riossa 2016! Kaikki on kuitenkin kiinni rahoituksesta. Meillä on ollut hyviä välinesponsoreita, joille olemme kiitollisia saamastamme tuesta: Rautio Sports, Rip Curl Finland, Delta Sports - Spy, Easy Km ja Forever kuntoklubi Varisto. Rautio Sports ja Jarno Rautio uskoi meihin vuonna 2008 ja lähti tukemaan meitä purjelautavälinepuolella.

- Daniel oli vasta 13-vuotias pikku poika tuolloin. Kerroin suunnitelmamme hänen kilpailijauran luomiseksi ja tavoitteet. Nämä tavoitteet on täytetty ja ylitettykin. En ikinä voinut uskoa, että jo18-vuotiaana hän olisi EM- ja MM-kärkimiehiä. Nyt on kuitenkin pakko katsoa eteenpäin ja luoda uusia suunnitelmia ja tavoitteita. Lähdemme mukaan 4-vuotiseen olympiaprojektiin ja etsimme tällä hetkellä yhteistyökumppaneita sen toteuttamiseksi. Daniel jatkaa kuitenkin kilpailemista myös muissa kansainvälisissä purjelautailukilpaluokissa!" sanoo Daniel Blinnikan valmentajaisä ja kilpakumppani Juha Blinnikka.

Daniel Blinnikka kilpailee joulukuun ensimmäisellä viikolla Thaimaan Phuketissa Aasian mestaruudesta King's Cup Championship -kilpailussa. Blinnikkan vastaan asettuvat Aasian kovimmat purjelautailijat sekä naisten olympiakultaa voittanut espanjalainen Marina Alabau. Tämän jälkeen hän jää harjoittelemaan puoleksitoista kuukaudeksi Thaimaahan välinevalmistajansa testikeskukselle, jossa häntä ohjaa ja neuvoo purjelautailun moninkertainen maailmanmestari Remi Vila.

Kotimainen purjelautailun kilpataso kansainvälisillä kilpavesillä on lähtenyt voimakkaaseen nousuun, ja vaikka nuoria kilpapurjelautailijoita on toistaiseksi vain muutama, Suomen Purjelautaliitto ry on käynnistänyt työn yhteistyössä SPV:n kanssa saadakseen purje- ja leijalautailuun valmennusmahdollisuuksia nuorille, lahjakkaille kilpapurjehtijoille. Purjelautaliitto pyrkii myös verkostoitumaan purjehduksen muiden luokkaliittojen kanssa sekä tukemaan eri seurojen välistä yhteistyötä, sillä potentiaalia tulevaisuuden vahvalle kilpapurjehtimiselle on myös purje- ja leijalautailun saralla - se tarvitsee vain valjastaa käyttöön.

torstai 29. marraskuuta 2012

Vantaan Sanomat






http://www.vantaansanomat.fi/artikkeli/189224-daniel-blinnikka-suuntaa-thaimaahan

tiistai 27. marraskuuta 2012

perjantai 2. marraskuuta 2012

Raceboard Ranking 2012




Kaudella 2012 ajettiin 5 Raceboard Ranking kilpailua.

Rankingit:

- toukokuussa Espoon Melstenissä
- kesäkuussa MM-kilpailut Yyterissä
- heinäkuussa Puruvedellä järvimaisemissa
- heinäkuussa Yyterissä surffiviikolla
- elokuussa SM-kilpailut Haminassa

Team Blinnikka on päässyt yhteen pitkäaikaiseen tavoitteeseen, joka oli kaksoisvoitto rankingin lopputuloksissa. Daniel saavutti tänä vuonna 18-vuotiaana ensimmäisen Ranking-voittonsa ja Suomenmestaruuden kauden viimeisessä Ranking kilpailussa! Minua myös ilahduttaa Benjaminin osallistuminen jokaiseen kauden ajettuun Ranking kilpailuun. Osan kilpailuista hän ajoi Raceboard hybridiluokassa Starboard Phantom 295:llä ja suurimman osan hän ajoi pitkällä Raceboard laudalla (Fanatic Cat).

Tyttäreni Aleksandra tuli kilpailukuvioihin mukaan heinäkuussa ja ajoi muutaman kilpailun. Ensi vuonna enemmän.

Kaudella 2013 tulemme kiertämään Raceboard Rankingit koko porukka ja tavoitteenamme on pitää kaksoisvoittoasema, Benjamin nousee lopputuloksissa kymmenen parhaan joukkoon ja Aleksandra tulee haastamaan muut naiskilpailijat ja antamaan muutamille mieskilpailijoille köniin ;-).

Vuonna 2016 (ehkä jo aikaisemminkin) meidän perheellä tulee olemaan kolmoisvoitto rankingissä ja naisten mestaruus!!! Just wait and See!!!

Rivit vähän heittelee, mutta koittakaa saada selvää (Reijosen Hessulle kiitokset laskennasta):
RB 9,5 yht. Mellsten MM Puru Yyteri Hamina SM
1. Blinnikka Daniel 101,0 17,0 48,0 9,0 27,0
2. Blinnikka Juha 98,5 15,0 46,0 15,0 22,5
3. Männistö Kalevi 91,0 13,0 40,0 14,0 24,0
4. Kubin Radovan 75,5 12,0 34,0 13,0 16,5
5. Reijonen Heikki 73,5 11,0 32,0 5,0 25,5
6. Finer Jouni 71,5 16,0 36,0 19,5
7. Sundell Gustaf 71,0 9,0 30,0 11,0 21,0
8. Hellman Jouni 61,0 7,0 24,0 12,0 18,0
9. Törnwall Jon 58,0 14,0 44,0
10. Sundell Tomas 48,0 10,0 38,0
11. Tuuli Petäjä 42,0 42,0
12. Sundell Olof 37,0 6,0 14,0 8,0 9,0
13. Gurvits Feodor 37,0 5,0 20,0 12,0
14. Laitinen Teemu 35,0 4,0 16,0 15,0
15. Toivonen Tero 34,0 8,0 26,0
16. Reijonen Esa 32,0 22,0 10,0
17. Lehti Seppo 28,0 28,0
18. Kotro Jorma 23,5 8,0 5,0 10,5
19. Arosilta-Gurvits Anna 19,5 2,0 10,0 7,5
20. Lujanen Pentti 18,0 18,0
21. Blinnikka Benjamin 17,0 6,0 2,0 3,0 6,0
22. Peltola Ilkka 13,5 13,5
23. Kontturi Risto 12,0 12,0
24. Siljola Sevi 10,0 1,0 2,0 4,0 3,0
25. Piiparinen Timo 9,0 9,0
26. Toivonen Risto 7,0 7,0
27. Korpela Timo 6,0 6,0
28. Toivonen Tuomas 4,5 4,5
28. Blinnikka Aleksandra 4,5 3,0 1,5
30. Siren Ville 4,0 4,0
31. Myreen Johan 3,0 3,0
32. Vuori Jarmo 2,0 2,0
33. Lahti Seija 1,0 1,0

RB 295
1. Blinnikka Benjamin 1,0

AVOIN
1. Lehti Seppo 13,5 6,0 7,5
2. Toivonen Tero 11,0 5,0 6,0
3. Alander Veikko 5,0 2,0 3,0
4. Toivonen Risto 4,5 4,5
5. Reíjonen Heikki 4,0 4,0
6. Vuori Jarmo 3,0 3,0
7. Reíjonen Esa 1,5 1,5
8. Kontturi Risto 1,0 1,0


osallistujia

P=((O+1)-S)xK. Kilpailujen pistekertoimet:
P = pisteet MM 2,0
O = osallistujat SM 1,5
S = sijoitus -muut ranking-kisat 1,0
K = kerroin

- Posted using BlogPress from my iPad

keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Raceboard Europeans 2012 - Loppuhuipennukset

http://venenetti.fi/uutiset/raceboard-em-los-alcazares-blinnikat-mitaleille












Raceboard EM, Los Alcázares: Blinnikat mitaleille

Keskiviikkona 31.10.2012, Kiti Westerback, Uutiset


Juha ja Daniel Blinnikka, isä ja poika, ottivat omien luokkiensa mitalit purjelautailun Raceboard-luokan EM-kisoissa Espanjassa.

47-vuotias Juha Blinnikka voitti Grand Masters -sarjan ennen Ranskan Frank Loupia ja Espanjan Fernando de Lamadrid Rodriguesia. Juha oli samalla kovatasoisen kokonaiskilpailun kuudes.

18-vuotias Daniel Blinnikka otti alle 20-vuotiaiden luokan pronssia. Nuorten luokassa kilpailtiin enintään 310 cm pitkillä hybridilaudoilla ja 8,5 neliön purjeilla.

Kilpailussa oli mukana 38 kilpailijaa 11 eri maasta. Viiden päivän aikana ajettiin 13 lähtöä erittäin vaihtelevissa olosuhteissa. Ensimmäisinä päivinä kilpailtiin heikossa tuulessa, kun taas toiseksi viimeisenä päivänä tuuli nousi myrskylukemiin aiheuttaen miltein kaikille ylimääräisiä pulahduksia veteen.

Rodrigues yleisen sarjan mestari

Yleisen sarjan voittajaksi nousi Portugalin kuusinkertainen olympiaedustaja Joao Rodrigues yhden pisteen erolla ennen Espanjan olympiaedustaja Ivan Pastor le Fuentea, kolmas oli tämän vuoden Raceboard-luokan maailmanmestari Maksimilian Wojcik. Neljäs oli Suomen lempipoika ja Tuuli Petäjä-Sirénin valmentaja Curro Manchon.

Nuorten luokassa paras ei voittanut

Nuorten luokassa päädyttiin erikoiseen ratkaisuun lähettää hybridilaudat samaan aikaan Raceboardin yleisen sarjan kanssa ja laskea lopulliset pisteet sekaisin kaikkien kilpailijoiden kesken.

Raceboardin luokkaedustaja kehotti järjestäjiä laskemaan nuorten luokan pisteet erikseen, mutta espanjalainen päätuomari ei tähän suostunut vedoten ajan puutteeseen.

Kovalla tuulella olympialaudat olivat porukan nopeimpia saaden kohtuutonta etua muihin nuorten luokan kilpailijoihin nähden. Nuorten luokan voittaja Venäjän Artem Murashev ei voittanut yhtään ajetuista nuorten luokan 13 lähdöstä. Voittoon riittivät kovatuulisen päivän sijat 4., 4., 9. ja 4.

Daniel Blinnikka oli viidessä lähdössä nuorten luokan ensimmäinen ja jos päätuomari olisi suostunut luokkaedustajan pyyntöön laskea erikseen nuorten luokan sijat, olisi Blinnikka voittanut kolmella pisteellä Euroopanmestaruuden ennen Murashevia. Toiseksi tullut espanjalainen RSX-kuski olisi ollut vasta neljäs.

Seuraavan kerran Daniel Blinnikka kilpailee Aasian mestaruuskilpailuissa joulukuun alussa Phuketissa. Siellä häntä vastaan tulevat Aasian kovimmat kuskit sekä mm. naisten olympiavoittaja Marina Alabau.

lauantai 27. lokakuuta 2012

Raceboard Europeans 2012 Espanja - perjantai




Raceboard Europeans 2012 - Espanja - perjantai
Mistähän aloittaisi...en päässyt nettiin kertaakaan tänään perjantaina, joten torstain raportti tulee samalla kuin tämä...
Ok...kerron mahdollisimman lyhyesti...
4 lähtöä. Tuuli 10-15 m/s. 2 lähtöä back to back - sitten lyhyt tauko rannassa ja 2 lähtöä back to back.
Aloitetaan Danista. Dani tajusi heti vesille päästyä, miten tulee käymään RSX kuskien kanssa nuorten luokassa..RSX on hidas kevyellä tuulella, mutta tuulen noustessa yli 6-7 m/s:n niistä tulee Formuloita. Näinhän siinä kävi...Dani joutui ajamaan Phantom 295:llä köli ulkona kaikki kryssit paitsi yhden, jossa hän kokeili laudan toimivuutta köli sisällä, mutta yläpoijulla huomasi sen olevan väärä ratkaisu. Phantom 295 on hybridilauta, mutta kuitenkin kapea, joten sillä ei pysty ajamaan kryssiä tarpeeksi ylös - myös pienen evän takia (50 cm). Alaspäin sillä tulee kovaa. RSX nuoret napsivat kymmenen sakin joukosta paljon sijoja, myös lähtövoittoja! Danin sijoitukset taas olivat kahdenkymmenen huonommalla puolen. Viimeisessä lähdössä tuli laudan ja 8,5 puolikkaan rajat täyteen 63 kiloisella pojalla...väänsi väkisin vastaiseen ja uimiseksi meni niinkuin monella muulla...ei tainnut löytyä montaa, kuka ei olisi viimeisessä lähdössä uinut!!!
Katsotaan nyt mihin pistelaskujärjestelmään päädytään nuorten osalta. Ceri Williams oli todennut "poimimisjärjestelmän" kohtuuttomaksi, joten ehkä nuoret ensinnäkin saavat yleisen sarjan sijat - onhan heillä mahdollisuus päästä vaikka mitaleille ja sitten erikseen oman rankingin nuorten maaliintulojärjestyksen mukaan...1.saa 1 pistettä, 2. saa 2 pistettä...jne. . Kyllähän meidätkin mastersit poimitaan listalta, MUTTA meillä on yhtäläiset välineet muiden yleisen sarjan kilpailijoiden kanssa.
Omat sijoitukseni olivat muistaakseni ennen protestikäsittelyjä 11., 9., 7. ja 16., mutta katsotaan huomenna lopulliset väliaikaistulokset. Portugalin valmentaja kävi sanomassa tuossa tunti sitten, että olen 7. sijalla kahden pisteen päässä kuutosesta eli Pedro Mourasta.
Enpä ole ikinä ajanut niin kireällä Severnen 9,5 RB purjeella kuin tänään. Kaikki kryssit ihan tapissa ja masto edessä. Kryssit meni ihan ok, mut alaspäin tulo oli konstikas. Täällä sisämerijärvellä tulee samanlaista erittäin lyhyttä terävää aaltoa...samanlaista kuin Medemblikissä Hollannissa. Pitkällä Raceboard laudalla sai varoa koko ajan lenssillä, että ajaa edellä olevaan aaltoon sisään ja siitä sitten heittää katapultit. Meinasi muutaman kerran näin käydäkin. Olin ensimmäiset kryssit aika kivasti monesti 5 joukossa. Viimeisessä lähdössä oli hankaluuksia ylipäätään pitää 9,5 ssä ylhäällä vedestä. Otin paapuurilähdön ja yläpoijulla 5., eka lenssihalssi meni ihan hyvin siihen asti kunnes jiippasin...katson aina paikan, jossa kannattaa jiipata...etsin oikean kokoista aaltoa, joka sijoittuu hyvin jiipin tekemiseen. Purje veteen käännöksen jälkeen...yritin ottaa vesilähtöä, mutta se oli mahdotonta, kun en saanut purjetta oikeaan asentoon laudan päälle...kölitappi otti kiinni mastoon. Yritin sitten ottaa vesilähtöä laudan perän kautta, mutta eihän siitäkään tullut yhtään mitään. Ei muuta kuin ylös laudalle ja nostonarusta purje ylös. Ei helppoa! Vesilähtöjen yrittäminen oli sitten siirtänyt trapetsinarujen kulmaa suoraan poispäin minusta kohti purjetta. ei helvetti meinannut onnistua millään narujen kääntäminen, kun lauta yritti lähteä lapasesta. Uudet lipat ja purjeen alle. Tuntui ikuisuudelta päästä purjeen alta pois. Taisin työntää itseäni maston suuntaisesti. Alkoi happikin loppumaan ja lempilippikseni päätyi mereen lopullisesti! Saakeli! En tiedä kuinka moni oli päätynyt ohitseni...ainoaa mielihyvää tuotti huomata, että pahin ja lähin vastustajani Pedro Moura oli samoissa kanssani. Kryssi ylös, slööri ja lenssi levittäjälle ja pieni lenssi maaliin. Voitin Pedron 10 sekuntilla. 16.maalissa.
Kuulin vaan sitten rannassa, että monet kilpailijat olivat ajaneet suoraan yläpoijulta levittäjälle alas ja siitä maaliin jättäen slööripoijun kiertämättä..no protestikäsittely ehkä hoitaa jonkun edestä pois. Tuomariveneitä ei riitä kaikille poijuille. Kuulin myös, että nuorten luokassa 3 ensimmäistä oli ajanut outerloopin, kun olisi pitänyt ajaa innerlooppi. Olivat kysyneet tuomariveneeltä, onko inner vai outer ja espanjalainen tuomari oli sanonut outerloop...en ymmärrä, miksi he olivat kysyneet, kun veneen perässä on liitutauluun kirjoitettu aina mikä rata ajetaan. Heidät oli merkattu tuloslistaan, mutta illalla he olivat pyytämässä hyvitystä tuomarin sanomisesta...näkyvät viestithän on pätevät, ei ääni- eikä suulliset viestit. Tosi outoja juttuja...
Yhdeksänteen lähtöön tämän vuoden mastersien MM1. oli vaihtanut Exocetin D2n F2een. Hän tuli maaliin juuri ennen minua. Tämän jälkeen hän kävi vaihtamassa laudan takaisin D2een. Vaihtoon ei ollut lupaa, joten rannassa pidin huolta, että tulokset eivät tulleet olemaan lopullisia ko.lähdön kohdalta.
Lauantaina on viimeinen kilpailupäivä. Mahdollisuuteni ovat milteinpä parhaimmillaan maksimissaan kuudenneksi pääsy. Tietty kaikki on mahdollista...masterseissa kulta menee Portugalin kuusinkertaiselle olympiakävijälle, toiseksi tulee Hollannin toinen olympialaisedustaja Romeo Otten ja kolmas ja virallinen pronssisija on käden ulottovilla. Jos huomenna tuulee kovaa, minun ei tarvitse muuta kuin pitää huolta, että Pedro jää taakseni ;-)
...tulipa "tosi" lyhyesti!!!

Torstain jälkiraporttia...




Torstain jälkiraporttia:
Olipa aikamoinen päivä. Oltiin putkeen vesillä 4 puol - 5 tuntia. Järjestäjät tykkäävät pitää kisaajat kolmen lähdön ajan back to back to back radalla. Toisaalta se on ymmärrettävää! Itsensä pitää vaan varautua siihen, että vesillä ollaan ja pitkään; etukäteisjuomiset ja ruoka rannalla, vesillä tarpeeksi juomista ja pientä energianaposteltavaa. Omat energiat eivät olleet kertaakaan lopussa. Kädet, jotka olivat rakkuloilla / pikemminkin kuoriutuneet nahasta vereslihalle, aiheuttivat kahdessa ensimmäisessä lähdössä ongelmia.
Ensimmäisessä lähdössä olin teipannut oikean käden kaksi sormea ja vasemman käden kämmenen. Teipit lähtivät sormista nopeasti pois ja kämmenen teippi aiheutti minulle uintireissun ensimmäisen lähdön viimeisen lenssin jiipissä...kädet lipesivät puomista ja lauta ampasi vauhdilla eteenpäin, kun minä taas lensin mahdollisimman kauas laudan perän kautta veteen saaden oikeaan käsivarteen pitkän verisen naarmun. Lätsäkin meinasi hukkua, mutta onneksi löytyi ja uudestaan päähän. Ehkä menetin kaksi sijaa--->12.
Toisessa lähdössä yritin pitää vasemman käden sormen päillä ja oikean käden kämmenellä kiinni puomista...hankalaa oli, mutta olin kuitenkin 8. maalissa. Tämän vuoden maailmanmestari Puolan Maximillian oli maalissa minun jälkeeni.
Viimeisessä lähdössä en tuntenut enää kipua käsissäni (?!)...pystyin pitämään kiinni auenneilla kohdillakin. Otin porukan parhaimman lähdön paapuurin päästä. Ajo oli todella mahtavan tuntuista plaanissa; tuulta 4-5 m/s. Ylämerkillä olin kolmas samaan aikaan johtavan portugalilaisen ja toisena olevan espanjalaisen kanssa. Lenssillä Curro ja Maximillian ajoivat ohitseni, mutta muut pysyivät takanani. Oli juuri sellainen rajakeli, mitä harjoiteltiin kavereiden kanssa moneen kertaan keväällä Rhodoksella. Kevyemmät kaverit pääsivät plaaniin, mutta joutuivat ajamaan lenssiä slöörinä ja tosi ylös, kun taas minä pumppasin masto edessä suoraan alamerkeille. Kiitosta vaan kaikille Suomipojille kevään rääkkäyksestä! Nyt se tuotti tulosta! Ei pidä lähteä raskaampana väkisin ajattaa itseään takalenkeistä ja liian ylös! Välillä sain pitkiä aaltoliukuja, kunhan vain pidin keskittymiseni seuraavassa ja sitä seuraavassa aallossa etsien väylää alaspäin.
Tuuli heikkeni toisella kryssillä ja ranskalaiset, englantilaiset ja Pedro alkoivat lähestymään. Pysyin heidän yläpuolellaan ja pystyin kontrolloimaan heidän tekemisiään. Viimeisellä ylämerkillä Frank Loup oli saavuttanut minua muutaman laudan päähän, mutta onneksi keli viimeisillä lenssiosuuksilla oli niin heikkoa, ettei hän päässyt plaaniin vaan me pumpattiin maaliin saakka samassa järjestyksessä. Maximillian oli juuri ennen minua maalissa kahdenkymmenen sekunnin erolla.
Radat ovat olleet todella pitkiä; kesto 35 minuutista 50 minuuttiin. Portugalin Pedrolla on ollut sykemittari lähdöissä mukana ja hän näytti koneelta kuinka lensseillä ja slööreillä syke on noussut yli 190een!!! Keskisyke on ollut 140 yläpuolella koko ajan. Aika rankkaa...ei ikinä uskoisi!
Nuorten luokan lopullista pisteyttämistä ei kukaan vielä tiedä; ei edes kilpailunjärjestäjä. Heidät on edelleen poimittu niine pisteineen ja sijoineen, kun he ovat saapuneet maaliin yleisen sarjan kilpailijoiden välissä. Todella epäreilu systeemi. Perjantaina pitäisi saapua kovemman tuulen kisapaikalle. Yli kymppiä on ennusteiden mukaan tiedossa. Meillä molemmilla on vain yksi riki mukana kustannussyistä johtuen...kiitoksia Finnairin!
Daniel ajoi kaksi lähtövoittoa nuorten luokan porukassa ja yhdessä oli toinen. Ylimääräistä sydämentykytystä aiheutti kilpailun jälkeen havaintomme tulosluettelossa, kun toinen Danielin voittamista lähdöistä oltiin merkitty DNC:ksi = Did Not Compete! Voi saakeli...no, onneksi sain hoidettua todistajia Danin maaliintulolle ja loppujenlopuksi löytyihän se FIN-5 sieltä käsinkirjoitetusta listasta! Se ei vaan ollut siirtynyt tietokoneen listalle...
Mitä tästä taas opimme...älä lähde missään tapauksessa kilpailualueelta siis rannalta pois ennenkuin olet nähnyt alustavan tulosluettelon kustakin lähdöstä ja ennen protestiajan päättymistä! Minä henkilökohtaisesti olen joka kerta, kun olen tullut maaliin, ajanut kirjurin vierestä ja hymyillen huutanut purjenumeroni, johon olen saanut aina kuittauksen!
Paljon olisi kerrottavaa ja kirjoitettavaa...

torstai 25. lokakuuta 2012

Raceboard Europeans 2012 Espanja - keskiviikko




Lyhyt raportti:
Eilen keskiviikkona odotimme tuulta klo 16 asti. Ajoimme yhden lähdön erittäin heikossa tuulessa. Pumppaamalla mentiin eteenpäin. Kevyet kaverit jyräsivät yleisessä sarjassa. Olin koko porukan 12. Daniel oli nuorten porukan 3...ranskis 1. ja venäläinen 2. . Venäläisen ja Danielin väliin mahtui yksi espanjalainen yleisen sarjan kilpailija, josta ainakin tulosluetteloon nyt tuli nuorten luokkaan yksi piste lisää Danille. Eli hänen pitäisi johtaa nuorten luokkaa, mutta hän on nyt kolmantena ranskalaisen johtaessa 76 pisteellä ja venäläisellä on 77 pistettä niinkuin myös Danilla.
Kävin juttelemassa eilen (taas!!!) Cerille, joka sanoi, että he ehkä tekevät jälkikäteen nuorten luokan oman rankingin, jossa pisteet tulevat nuorten maaliintulojärjestyksessä eikä niin, että pisteitä tulee myös yleisestä luokasta. Yleisessä luokassahan ajetaan pitkillä ja nopeammilla Raceboard laudoilla ja neliön isommilla purjeilla...
Sain muuten eilen ensimmäistä kertaa elämässäni rakkoja käsiin surffauksesta...tai ei ne rakkoja ollut vaan nahka lähti vasemmasta kämmenestä ja oikean käden kahdesta sormesta. Kroppa on muuten ihan kunnossa. Ehkä muutaman viikon pakollinen paussi on pehmentänyt kämmenet...Dani on taas täydessä kunnossa. Pohkeita vähän valitteli...ja suurta ketutusta pistelaskujärjestelmää ja espanjalaisten päätöstä ajattaa alle sallitun 5 knotsin rajan...Espanjassa kaikki on mahdollista...KAIKKI!!!

Raceboard Europeans 2012 Espanja - Tiistai

Raceboard Europeans 2012 Espanja - Tiistai
TÄÄLLÄ ON TODELLA SURKEAT WIFI-YHTEYDET...OLEN YRITTÄNYT LIITTÄÄ TÄTÄ RAPORTTIA JO 2 PÄIVÄÄ TÄNNE BLOGIIN...JOTEN JÄLKIKÄTEISTIETOA...enkä taaskaan saa liitettyä kuvia blogiini...
1.kilpailupäivä.




Odotimme tuulen nousua aurinkoisessa rasvatyynessä ilmassa klo 15 asti. Aamulla oli pilviverho, joka esti tuulen nousemisen. Pilvien kaikottua pläkä jatkui vielä muutaman tunnin. Yllättäen tuuli alkoi hiljalleen nousta n.4-5 m/s asti.
Radat jakaantuivat kahteen alueeseen. Punaisella radalla oli Techno alle 17v. ja keltaisella radalla olivat Techno alle 15v. ja Raceboard. Ensin starttasi alle 15v.tytöt ja sitten Raceboard ja tämän jälkeen alle 15v.pojat. Voitte kuvitella minkälaista sekamelskaa on, kun samalla radalla on toistasataa Technonuorta, jotka eivät näe eikä kuule mitään...useimmiten ajalevat ihan ajatuksissaan pää taaksepäin kääntyneenä. Meilläkin sattui ekan kierroksen lenssin alaportille tulo samaan aikaan, kun Techno pojat olivat just startanneet. Siinä sitten sekavissa tuulissa yritettiin päästä vapaisiin tuuliin.
On muuten harvinaisen kovatasoinen kilpailu...vaikka kilpailijoita ei ole kuin 39 Raceboardissa. Raceboard yleisessä on ainakin 4 olympiaedustajaa vuosien varrelta (lähiajoilta). Portugalilainen kaveri on ollut kuusissa olympialaisissa ja ikään hänellä on nyt 40 vuotta. Kaverilla on ensi vuoden Phantom 377 prototyyppi, jonka paino on 14 kg!!!
Raceboard nuoret ovat startanneet samaan aikaan kuin yleisen sarjan kilpailijat vaikka heillä on neliön pienempi purje ja hybridilauta, joka on hitaampi kevyellä tuulella. Se pakottaa muuttamaan taktiikkaa kovastikin. Daniel starttasi molemmissa lähdöissä lähtöveneeltä, kun Raceboard yleisen kärkiporukka starttasi paapuurin poijulta.
Nuorissa ensimmäisen lähdön voitti ranskalainen kaveri vanhalla Bic Hybridillä, Dani oli toinen ja venäläinen kolmas (sama joka voitti Hollannissa MM-kultaa). Toisessa lähdössä Dani johti koko lähdön ajan vieden voiton venäläisen nokan edestä. Dani kehui Starboardin Phantom 295ä nopeammaksi rajakeleillä kuin RSXää. Slööreillä hän pystyi ajamaan takalenkeistä masto takana.
Yleisessä luokassa portugalilainen 6kertainen olympiapurjehtija voitti molemmat lähdöt ylivoimaisesti ja toisena on Espanjan kolminkertainen olympiaedustaja. Puolan Maximillian on kolmantena, joka Suomessa voitti kesäkuussa kultaa MM:ssä. Curro ja Hollannin olympiaedustaja jakoivat neljännen ja viidennen sijan. Portugalin Pedro Moura on kuudentena ja seitsemäntenä on ensimmäinen GrandMaster ranskalainen Frank Loup. Pieni kaveri, joka on samoilla pisteilla minun kanssa, mutta parempi yksittäinen sijoitus. Frankilla sijat 10. ja 6., kun taas minulla 8. ja 8. . (epävirallisia tuloksia)
Joudun ehkä muuttamaan taktiikkaa, kun olen pyrkinyt ottamaan parhaimpia lähtöjä paapuurin päästä...sieltä mistä tämä kärkiporukkakin. Olen ehkä saanut ihan ok lähdön, mutta pian on kevyemmät kilpailijat päässeet yläkautta ohitseni ja olen joutunut peitto- ja pakkituuliin. Alaspäin ajossa olen pysynyt samassa ja ohitellut muutamia. Mastersien MM1. Alex Buchau on varmaan kironnut päätöstään ottaa alleen Exocetin D2n...hän on kymmenen sijan huonommalla puolen...saas nyt nähdä kuinka seuraavat päivät lauta kuljettaa miestä eikä mies lautaa...voi olla viimeinen kilpailu, jossa nähdään D2 EM- ja MM-kilpailuissa.
Kisassa nähtiin sellainenkin kummallisuus, että kun lähtöveneessä nostettiin radankiertotunnus i3 ylös, niin tuomari huusi virheellisesti kilpailijoille "3 Laps" vaikka 3 tarkoitti 2 kierrosta...loogista eikö totta?! ja i2 tarkoittaa yhtä kierrosta...voi herranen aika...
Huomenna vasta tulee lystiä, kun rataa muutettiin niin, että Raceboardille tulee ylempänä oleva kryssipoiju 1A, joka kierretään innerloop 3ssa kaksi kertaa ja alempi 1 kryssipoiju viimeisellä kertaa ennen slöörille siirtymistä vain kerran. Olen varma, että jengi kiertää 1A:n kolme kertaa eikä kahta kertaa...
Nettiyhteydet ovat täällä todella surkeat. Kirjoitan näitä raportteja hotellihuoneessa koneelle ja yritän huomenna löytää jossain vaiheessa toimivan Wifi-nettiyhteyden, jolloin pääsen lisäämään nämä blogiini.
Nyt unta palloon...

tiistai 23. lokakuuta 2012

Raceboard Europeans 2012 Espanja - maanantai

Raceboard Europeans 2012 Espanja - maanantai


Eilinen sade oli kaikonnut ja tilalle oli tullut upea auringon paiste - yksi vain puuttui - TUULI (ei Petäjä - Siren).




Raceboard luokkaan ilmoittautui 39kilpailijaa, joista 9 nuorten hybridi luokkaan.

Tänään meillä piti olla harjoituslähdöt. Meille ei pidetty minkäänlaista kipparikokousta eikä jaettu edes purjehdusohjeita. Ceri Williams yritti saada ennen lähtöä nopeasti ilmoitustaululle kopion purjehdusohjeista, muttei saanut, joten hän näytti omasta vihkosestaan tärkeimmät kohdat minulle ja Danille. No, sillä ei ollut loppujen lopuksi mitään merkitystä, koska emme saaneet ajettua yhtään mitään. Tuuli oli heikkoa tai siis olematonta ja sekin olematon heittelehti puolelta toiselle ihan holtittomasti. Tunnin odottelun jälkeen menimme takaisin rantaan...

Daniel reippaana poikan Suomen lipun kanssa.


Illalla oli Opening Ceremonies, jossa Daniel kantoi Suomen lippua. Yli 200 Techno nuorta piti taas aivan älytöntä meteliä omien lippujen kanssa, eikä avajaisista mennyt tulla yhtään mitään. Puheiden pitäjä joutui keskeyttämään puheensa moneen kertaan, kun kersat pitävät aivan kamalaa älämölöötä...jopa Ceri Williams yritti käydä komentamassa nappuloita...tuloksetta!







Tiistaina alkaa kilpailut...klo 11.30. Heikkoa suunnalta vaihtelevaa tuulta odotettavissa. Ai niin...Raceboard Mastersien MM-voittaja Alex Buchau valitsi laudakseen Exocet D2:n...mies, joka voitti Hollannissa kilpailun F2:lla.

Portugalilais-Suomalais Team


- Posted using BlogPress from my iPad

Raceboard Europeans 2012 Espanja - Sunnuntai






Raceboard Europeans 2012 Espanja - Sunnuntai
Saavuimme eilen lauantai iltana Madridiin lentokoneella. Portugalilainen kilpakumppanimme Pedro Moura nouti meidät lentokentältä kyytiinsä.
Totesimme yhdessä, että Madridin lentokenttä on ihan hanurista. Lentokentän sisällä kaikki toimi hyvin, mutta ulkopuolella Ei! Ylimpään kerrokseen pääsi vain normiautoilijat hakemaan "lähtevien" puolelta saapuvat matkustajat. Saapuvien puolelle, joka oli kaksi kerrosta alempana, pääsivät vain bussit ja taksit. Siis, jos halusit tulla noutamaan saapuvia matkustajia, sinun piti tietää, että sinun pitää mennä lähtevien puolelle...loogista eikö totta!? Jos nyt kuitenkin missasit oikean kerroksen, sinun olisi pitänyt palata kauas Madridin keskustaan ja lähteä uudestaan etsimään oikeaa kerrosta. Pedro kyseli lentohenkilökunnalta, mitä hänen pitäisi tehdä, kun hänen autonsa on parkkitalon toisella puolella ja kaverien surffikamat on toisella puolella 4 kerrosta ylempänä...vastaus oli "Älä tee mitään...en suosittele uuden kierroksen ottamista, joka vielä maksaisi, kun ajat ulos alueelta, emmekä osaa neuvoa kuinka löydät oikeaan kerrokseen. " Joten...kannoimme 2 reiskalautaa, rikipussin, 2 matkalaukkua ja 2 reppua läpi lentokentän parkkitalolle, ahtaita kierreportaita laudat päämme päällä 4 kerrosta alemmalle tasolle, parkkitalon läpi alueen ulkopuolelle, jossa auto odotti.




Madridista matkamme jatkui Pedron pursiseuran isolla Ford Transit pikkubussilla. Mukana oli kaksi portugalilaista Tecno junnua + valmentaja. Heillä oli jo takana 700 km Lissabonista Madridiin, joten vireystasomme ei ollut parhaimmillaan. Kuskimme olivat äärimmäisen väsyneitä ja yritimme löytää huoltoasemia tai kahviloita, joihin olisimme päässeet nauttimaan kupillisen virkistävää teetä tai kahvia, mutta tälläisiä ei löytynyt mistään; ainoastaan huoltoasemia, joissa oli myyjä sisällä kalterien takana ja joka ei myynyt muuta kuin polttoainetta etukäteen maksettuna. Loppumatkasta satoi kaatamalla ja tuuli niin paljon, että hyvä ettei automme kaatunut puuskan sattuessa. Saavuimme Murciaan tai paremmin sanottuna Los Alcazaresiin puoli7aamulla.
Iltapäivällä oli ilmoittautumiset, rekisteröinnit ja välinetarkistukset, jotka sujuivat mutkattomasti...liiankin hyvin! Tapasimme vanhoja kilpakumppaneitamme, sellaisia, jotka kiertävät kaikki kansainväliset Reiskakilpailut ja sellaisia, jotka eivät tänä vuonna ole osallistunut yhteenkään samaan kisaan kanssamme..espanjalaisia erityisesti. Sitten taas kilpailuun osallistuu moninkertaisia olympiaedustajia, jotka ovat siirtyneet RSX:stä Raceboardiin.
Tulossa on kilpailut, joissa mitaleille pääsy on kovan työn takana. Kevyttä tuulta on ennustettu, joten kevyet kaverit on vaikeasti voitettavissa. Onnea ja röyhkeyttä tarvitaan.
Minä kilpailen yleisessä sarjassa, masters- ja grandmasters sarjassa. Daniel kilpailee hybridivälineillä Raceboard nuorten alle 20-vuotiaiden sarjassa. Eli täällä jaetaan viralliset tittelit yleisen luokan, masters sarjan, naisten luokan ja nuorten parhaille. Muilla on palkintoluokkia. Alunperin nämä kilpailut piti olla ainoastaan mastersien ja nuorten EM:t. Näiden lisäksi paikallla on parisataa Techno laudoilla kilpailevaa alle 15- ja alle 17-vuotiasta nuorta.
Maanantaina luvassa rikaukset, treenit, avajaisseremoniat ja latautuminen tiistain kilpailuihin. Ihan hyvä fiilis. Väsymyksen takia ei ole räjähtävää aggressiivista latausta tiedossa. Kausi on ollut pitkä ja vähitellen aika puuduttava.
Madridin kentälllä ihmettelyä...


- Posted using BlogPress from my iPad

sunnuntai 7. lokakuuta 2012

PWA SYLT 2012 - LAUANTAI ja SUNNUNTAI




Lauantaina ei ajettu mitään ja sunnuntaina slalom ammuttiin poikki kokonaan heti aamusta! Keskenjäänyttä slalom eliminaattoria ei lasketa siis mukaan lopputuloksiin.

Danin lopullinen sijoitus (=kaksi ajettua lähtöä) 38. ja Joel 34. (=kolme ajettua lähtöä).

Koko viikon tuuli hyvin, joten ei voi muuta kuin ihmetellä järjestäjien päätöksentekoja. Aika kallis reissu pojille parin ajetun lähdön takia. Ovat kuitenkin monta kokemusta rikkaampana ja tietävät, että heillä on mahdollisuuksia tulevaisuudessa parempaankin, kun saavat enemmän treeniä ja kilpailuja alle!

Tänään sunnuntaina palkintojenjako on klo 15 pintaan. Sieltä ei saa olla poissa (sakonuhka). Sitten laivalla Tanskan puolelle ja 1000 km Tukholmaan pakulla. Maanantai iltapäivällä Silja Linellä Suomeen ja tiistaina töihin ja kouluun.

Oli aika rankka reissu! Paljon odotusta kymmenen päivän aikana. Koko ajan lähtövalmiina vesille (siihen saakka kunnes ammuttiin poikki). Positiivisia asioita löytyy kuitenkin...Dani pääsi ajamaan wavea useana päivänä ja luomaan uusia ystävyyssuhteita PWA huippukuskeihin...ja kynnys ensi vuoden kisoihin on matalampi!

Kirjoittelen caddynä ja daddynä lisää myöhemmin.

lauantai 6. lokakuuta 2012

PWA SYLT 2012 - PERJANTAI

Rankka päivä. Kevyttä tuulta aamulla - vihdoin päästiin ajamaan uusi eliminaattori.

Daniel ja Joel ottivat isoimmat välineet, mitä heillä oli mukana. Poikien heatit olivat 3./Joel ja 6./Dani.

Tuuli heikkeni ja tuulen suunta muuttui lähtöjen aikana. Monet lähdöt jouduttiin keskeyttämään, jotkut peräti niinkin, että pari ensimmäistä pääsi maaliin ihan plaanissa, mutta osa ei ylettynyt maalilinjalle, joten N-lippu ylös ja lähdön uusinta edessä. Näitä uusimisia tuli monta. Joel taisteli tiukasti jatkopaikasta, mutta jäi harmittavasti 5.:llä sijalla ulos jatkosta. Viimeisellä jiippipoijulla Joel oli vielä 4., mutta jätti pienen raon poijun väliin, josta kaveri kiilasi ohi ja samalla viimeiselle jatkopaikalle.

Daniel starttasi väärässä lähdössä, oli laskenut pelkästään lähetettyjen lähtöjen määrän ja oli startannut sen mukaan kuudennessa heatissä, joka todellisuudessa taisi olla 2. tai 3. heatin uusintastartti. Lähtö otettiin varaslähdön (?!) takia uudestaan ja Danille ilmoitettiin veneestä, että voit lähteä rantaan...--->DSQ! Daniel ei ollut huomannut katsoa veneessä olevaa lähdön numerolappua! No...uskonpa, että tätä vahinkoa ei pääse enää tapahtumaan! Välillä tuntuu siltä, että kaikki asiat pitää mennä yrityksen ja erehdyksen kautta...tietty silläkin tavalla oppii, mutta aika karvaasti! =(

Naalin kisat on jo kisattu wavessa. Hän saavutti tähän asti parhaimman PWA-sijoituksen: 17.! Hienoa!!!

Illaksi ja yöksi luvattiin kovaa myrskyä ja mahdollisesti aaltojen nousua rikaus-ja välineiden säilytysalueelle. Päätin, että välineet puretaan, laudat siirretään autoon ja purjeet ylemmälle tasolle turvaan rikausalueen ulkopuolelle. Just in Case!

Illalla oli sirkushuvia yleisölle. Pimeässä ajettiin valonheittimien loisteessa wavesessio ihan rannassa. Kaikista parhaimmat weivaajat tekivät työtään ja antoivat nautittavaa katsottavaa tekemällä hienoja temppuja. Ihmisiä oli todella paljon katsomassa!

Me lähdimme mökille kuivattelemaan vaatteita...

torstai 4. lokakuuta 2012

PWA SYLT 2012 - TORSTAI

Torstai aamu:

Pläkää, vesi- ja raekuuroja. Slalomilla aloitetaan, jos tuuli nousee tarpeeksi! Katsellaan...

Klo 11 edelleen sataa. Tiedonanto klo 12. Heikkoa maatuulta. Porukka on kilpailijoille tarkoitetussa teltassa, jossa on pientä syömistä ja juomista. Ruokatarjoilu on toiminut aika hyvin täällä! Kilpailijat ja näiden maksetut caddyt saavat joka päivä kaksi ateriaa, jotka ovat todella riittoisia. Aamupalaa on myös saatavilla. Joka päivä alkaa klo 18 disco teltan yleisessä tilassa, johon pääsee kuka tahansa ja se kestää klo 22 asti! Pojilla ei ole ollut (onneksi) kiinnostusta discoilemaan vaan olemme poistuneet kämpille jo 18-20 välillä. Ilta on mennyt kalustohuollossa, surffipukujen pesussa ja kuivamaan laittamisessa, iltapalan teossa, ja jokailta olemme katsoneet jonkun leffan! Eilen meitä nauratti elokuva Bruno! =)

Yksi asia täällä on "unohdettu" kokonaan...täällä on vain yksi pieni vessa yhden ravintolan päässä! Ei yhtään BajaMajaa ja ajatelkaa, kun viikonloppuisin täällä on tuhansia ja taas tuhansia ihmisiä katsomassa.

Kahden ajetun eliminaattorin jälkeen Dani on 38. ja Joel 34. . Pojilla on 10 pistettä eroa. Kilpailijoita slalomissa on 54. Poikien debyytti!!!

Jos mietitään Danin tähän kilpailuun lähtemistä...kaksi viikkoa oli aikaa kerätä välineitä kasaan. Saimme lainaan välineitä Rautiolta, Jonilta ja Naalilta. Suuret kiitokset heille! Ilman heidän apua olisimme voineet unohtaa tämän matkan! Tähän asti Danin pääluokka on ollut Raceboard...mikä se tulee olemaan ensi vuonna?! Täällä Dan on totutellut uusiin lautoihin ja purjeisiin...miten asiat olisivat, jos kaikki välineet olisivat tuttuja!?

keskiviikko 3. lokakuuta 2012

PWA SYLT 2012 - KESKIVIIKKO

Tänään aloitettiin aamulla aikaisin Freestylellä, sen jälkeen siirryttiin Wavee. Tuomo Naalisvaaran wave heatistä aloitettiin klo 11, joka keskeytettiin pari päivää sitten. Tuomo pääsi jatkoon kolmannelle kierrokselle, jossa täpärästi putosi jatkosta häviten Adam Lewisille, joka pääsi seitsemänneksi lopputuloksissa.

Slalomia odoteltiin taas aika pitkään, kunnes tuli tieto slalomin peruuntumisesta ja siirtymisestä seuraavalle päivälle.

Dani, Tuomo ja Timi lähtivät tämän tiedon jälkeen weivailemaan kisa-alueen ulkopuolelle. Dani ajoi 4,7 m2:lla ja 66 litraisella Quadilla muutaman tunnin. Dani sai miltein päälle pushloopin. Tuomo oli vähän näyttämässä ja opettamassa Dania. Hyvähyvä!!!

Huomenna on melko varmasti slalomia...hope so!!!

PWA SYLT 2012 - TIISTAI

KIRJOITIN TÄMÄN EILEN ILLALLA KÄMPILLÄ (jossa ei wifiä):

PWA SYLT 2012 - TIISTAI

Tänään vihdoin ja viimein myös slalom miehet pääsivät radalle. Tuuli oli 3-8 m/s.

Joel oli eliminaattorin 6.:ssa heatissä ja Dani 8.:ssä, samassa kuin Björn Dunkerbeck. Jokaisessa alkuerässä oli 7 kilpailijaa, joista 4 pääsi jatkoon seuraavaan 8 hengen heatiin. Tätä jatkettiin niin pitkään, että 56 kilpailijasta oli enää jäljellä 8 loosers finaalissa ja 8 winners finaalissa.

Joel yllätti omassa heatissään tulemalla toiseksi ja jättämällä kovia nimiä taakse! Heti maaliintulon jälkeen masto katkesi puomin yläpuolelta Joelilta. Onneksi vasta lähdön jälkeen eikä lähdön aikana - Bad luck - Good luck! Daniel oli oman lähtönsä 5. ja ei jatkoon.

Joel joutui ottamaan pikaisesti seuraavaksi isoimman purjeen rikkoutuneen 8,6n tilalle, joka oli 7,9. Lauta pysyi samana eli 117 litraisena iSonicina. Seuraavassa lähdössä pienempi purje ei enää riittänyt täyteen speediin vaan Joel jäi lähtönsä seitsemänneksi.

Toiseen eliminaattoriin Joel sai Danin vara490maston, joten hän pääsi taas 8,6:lla jatkaamaan Lähtö ei mennytkään niin hyvin kuin ensimmäinen vaan hän oli lähtönsä 7. ja ei jatkoon. Dani taas oli oman lähtönsä 6. ja myös hänen tiensä päättyi alkueriin. Viimeinen eliminaattori aiheutti jo kundeille ketutusta, joka on todella terve piirre, sillä tällöin tiedostetaan omat mahdollisuutensa kilpailussa!!!

Molemmat eliminaattorit voitti Antoine Albeau vaikkakin ensimmäisen aika onnekkaasti!!! Alkuerässään hän tuli maaliin viidentenä ja olisi kuulunut ulos jatkosta, mutta neljäntenä maaliin tullut itävaltalainen ajoi maalipoijun väärältä puolen ja näin Antoine pääsi jatkoon!!! Dunkerbeck taas tippui ensimmäisessä eliminaattorissa aikaisessa vaiheessa ja toisessa hän pääsi winners finaaliin asti, mutta masto katkesi kesken kisan.

Keskiviikkona päivä alkaa puoli8lta Wave ja Freestyle kipparilla, koska on ennustettu 15 m/s tuulta ja kolmimetrisiä aaltoja.

maanantai 1. lokakuuta 2012

PWA SYLT 2012 - MAANANTAI

Eilen ajettiin Wavea koko päivä. Daniel ja Joel siirtyivät irroittelemaan wave laudoilla just for fun, kun tieto slalomin peruuntumisesta tuli. Ajoivat varmaan 3-4 tuntia 4,2 - 4,8 purjeilla. Ihan hyvää treeniä pojille. Ainoastaan yksi henkilö nähtiin ajamassa koko päivän aikana slalomia.

Naali oli päässyt ensimmäiseltä kierrokselta jatkoon wavessa, mutta toisella kierroksella tuli liian kova vastustaja, joten matka päättyi siihen kisassa.

Wavessa nähtiin upeita veivauksia ja hyppyjä. Philip Köster voitti kisan.

Tänään tiistaina aloitettiin heti aamusta uudella Freestyle kierroksella. Slalom siirretty taas eteenpäin. Tällä kertaa pojat lähtevät slalom välineillä ulos. On laskuveden aika ja aallot pienempiä kuin aikaisempina päivinä. Tuulta kuitenkin kympin pintaan.

Heh...on muuten samat vaatteet päällä kuin talvella purjekelkkailussa eli toppatakit, -housut ja pitkät kalsarit. Pakko olla!!!

Päivää jatkettiin Wavella, joka keskeytettiin kesken Naalin heatin! Tänään sain hyviä kuvia Danista ja Joelista, kun treenasivat slalomia!

Huomenna tiistaina kaikki luokat ovat valmiita kisaan! Aamuksi on ennustettu hiukan kevyempää keliä, joten uskoisin, että slalom aloittaa. Keskiviikoksi on luvattu 15 m/s, joten se on sitten wavee ja freestylee...


sunnuntai 30. syyskuuta 2012

PWA SYLT 2012

Olemme olleet pari päivää Syltissä. Ensimmäisenä päivänä oli ilmoittautumiset, rekisteröinnit, kamojen purku, majoittuminen ja paikkaan tutustuminen. Asumme Tuomo Naalisvaaran ja Hellmanin Timin kanssa samassa kämpässä puolentoista kilometrin päässä kisapaikasta.

Ensimmäisen päivän illalla kundit kävivät ajamassa tunnin verran slalomia. Hankalat olosuhteet, isoa aaltoa joiden välissä kauheaa pöpelikköä.

Eilen kisajärjestäjät ajattivat Freestyleä yhden kierroksen ja Wavea muutaman heatin. Slalomia odotettiin klo 15.30 asti alkavaksi, mutta tällöin päätettiin siirtää slalom kokonaan seuraavaksi päiväksi. Joel ja Dan rikasivat 4,7 ja 4,8 ja ottivat wavelaudat alle ja lähtivät irroittelemaan vesille. Hyvä päätös! Ajoivat pari tuntia ja olivat tyytyväisiä. Ehkä samalla lähti myös pieni pelko paikan olosuhteista pois!

Olosuhteet muuttuvat hetkessä täällä. Aurinko paistaa ja hetkessä tuulee niin perkeleesti ja sataa vettä vaakatasossa. Nyt sunnuntaina odotellaan kisojen alkavaksi...wavea ensin. Naali pääsi eilen jatkoon klo 18.30 jälkeen ajetussa alkuheatissä. Slalomin tiedonanto on siirretty klo 13 asti. Pojat odottelevat...

tiistai 25. syyskuuta 2012

Pentalan Lenkki 2012

Viikko sitten lauantaina oli Pentalan Lenkki Espoon Kivenlahdessa EST:n järjestämänä. Kilpailu järjestettiin edellisen kerran vuonna 2010 ja siitä kilpailusta minulla oli kiertopalkinto itselläni!

15 kilpailijaa lähti kovatuuliseen kilpailuun mukaan erilaisine välineineen. Oli Raceboardia, Formulaa ja Slalomia. Tuuli oli kilpailun aikana 0-12 m/s eli todella haastavaa!

Lehden Seppo otti Raceboardilla hyvän lähdön ja johtotilan, joka kesti ulkomerellä olevalle kallioluodolle saakka. Siinä vaiheessa minä ajoin ohi kuten myös Ian Rautelin. Kallioluodon jälkeen tuli niin kovaa puuskaa, etten pystynyt hallitsemaan lautaa ja vedin lipat...jäin purjeen alle. Syy hallitsemattomaan tilaan oli se, että ajoin yhdellä halssilla kallioluodolle saakka takaa ja alhaalta trimmisetit aivan täysin kireällä. Kallioluodolla vastakäännös, köli sisään, masto taakse ja valmiina ajamaan kovaa slööriä. Mutta purjeen ollessa alhaalta aivan kireä eivät camberit suostuneet kääntymään ja tuuli pääsi vanhanaikaisesti väärältä puolen purjetta ja veteen ukko! En siis ehtinyt, tajunnut löysätä alatrimmejä ennen käännöstä ja toiselta puolen se on aivan täysin mahdottomuus (korjattava seikka!!!). Vedestä ylös nopeasti ja hiukan alaliikin löysäämistä, purjeen nosto, johon meni toista minuuttia. Sydän hakkasi hullun lailla. Yritin rauhoittaa itseäni, saada pulssiani tasaantumaan! Plutaamisen aikana ohi menivät Seppo, Ian ja Anders! Huomasin kuitenkin miesten ajavan edessä olevan saaren oikealta puolen ja yllättävän alas. Kryssiasetukset taas päälle ja halssi mahdollisimman ylös. Sain kuin sainkin laudan nousemaan edessä olevan saaren yläpuolelta ihan rantakalliota hipoen. Muut joutuivat saaren jälkeen heittämään vendat ja yhden ylimääräisen kryssin! Olin ottanut Andersin ja Ianin melkein kiinni ja Sepon ohi olin jo mennyt reilusti.

Saaren jälkeen slööriasetuksiin, köli sisään, masto taakse ja takimmaisiin takalenkkeihin ja täyttä vauhtia Andersin ja Ianin perään. Vauhti oli kovaa. Välillä tuli aivan jumalattomia puuskia, muttei ollut missään vaiheessa hallittavuusongelmia. Formuloilla olevat Anders ja Ian joutuivat tekemään pari käännöstä johtuen varmaan liian kovista puuskista jotka nostattivat lenssikulmaa liian ylös. Ensin Ianin ohi ja sitten Andersin. Viimeisessä salmessa ennen Kivenlahden aukkoa olin Andersin kanssa samoissa. Anders heitti vendan ja veti paljon alemmalle kurssille kuin minä eli hän pääsi pidempään ajamaan kovemmissa puuskissa kuin minä. Hän teki riskivendan mutta se kannatti. Formula pysyi plaanissa maaliin saakka. Anders 1., minä 2. minuutin hävinneenä, Seppokin meni Ianin ohi ollen minun jälkeen 1-2 minuutin päässä. 4. oli Ian. Dani tuli sitten vähän kauempana viidenneksi. Dani kertoi, ettei hänen massansa enää riittänyt laudan / purjeen hallintaan! Ei ihme, jos mulla oli samankokoinen kuin hänellä ja painoa 20 kiloa enemmän!!! Dani oli uinut 5 kertaa. Ratkaiseva moka Danilla tuli heti ensimmäisessä kapeikossa, kun hän ajoi itsensä pläkään, eikä meinannut päästä siitä pois! Me muut päästiin karkuun siinä!

Lähtö oli tämän kilpailukauden kaikista hankalin ja raskain lähtö. Kaikkien säätöjen ja trimmisettien kanssa joutui työskentelemään ihan koko ajan!!! Ajokurssit eivät olleet kertaakaan ns.puhtaita ratakursseja. Kryssit olivat sellaisia, joissa ei ajettu niin ylös kuin olisi pitänyt vaan joutui vähän väliä laskemaan kurssia, slöörit olivat ylivastaisia tai sitten lenssit olivat jumalattomissa puuskissa. Etummainen käsi oli kaikilla kilpailijoilla tukossa, jostain syystä etukädellä joutui tekemään ylimääräistä työtä. Minulla oli juomareppu selässä, jota en käyttänyt kertaakaan. Se oli minulla lisäpainona. Tarjosin sitä myös Danille, mutta hän kieltäytyi kummoksuen asiaa. Lähdön jälkeen hän tajusi vasta, mitä tarkoitin! Pari lisäkiloa auttaa kovassa kelissä!!! Yrityksen ja erehdyksen kautta...jälleen kerran!!!

Ai niin, uusi rataennätys on nyt Anders Smedsillä 53 minuuttia! Hyvä Anders!

Andy ja Mari vetivät radan läpi slalom laudoilla, joka oli hatunnoston arvoinen suoritus! Hienoa!!!

5 kilpailijaa joutui jättämään kisan kesken. Alea ja Beniä en olisi uskaltanut päästääkään vesille. Olisi ollut liian vaarallista!

Hyvä erittäin hankala ja fyysinen kisa!!! Kiitos järjestäjille!!!

Mulla oli muuten GPS mastossa ja tulos reissusta oli seuraavanlainen:

Pentalan Lenkin reitti:

http://www.ka72.com/viewge.aspx?fid=32001&tid=0

(mun ajama reitti)

Tulokset gepsistä:

Session Date: 15/09/2012
Number of Points: 5912
Location: (Suggest Another Name) Soukka, Southern Finland, FI
Approx Timezone: 1.5
2 Second Peak (kts): 26.22
5x10 Average (kts): 22.63
Top 5 5x10 speeds: 25.27
Top 5 5x10 speeds: 23.75
Top 5 5x10 speeds: 22.52
Top 5 5x10 speeds: 20.98
Top 5 5x10 speeds: 20.65
1 Hr (kts): 9.96
Alpha 500 (kts): 2.67
Nautical Mile (kts): 20.27
100m peak (kts): 25.41
Total Distance (km): 20.03

...ja tämä ajettu Starboard Phantom 380 pitkällä kölillisellä laudalla.

50000 kävijää

...meni rikki tänään! =)

Olemme matkalla tällä hetkellä Silja Line Serenadella kohti Tukholmaa. Siitä sitten huomenna 1000 km Ruotsin halki Tanskaan ja Saksan Syltiin. Minä, Dani ja Joel.

maanantai 24. syyskuuta 2012

Raceboard Ranking 2012 lopputulokset

Vuoden 2012 Raceboard Rankingin lopputulokset näyttävät hyvältä!

Poika on ottanut oman paikkansa ja minä toinen!

Rankingissä ajettiin 5 osakilpailua, joista 4 parasta kilpailua kullakin kilpailijalla laskettiin yhteen lopputuloksiin. Danilla jäi Puruveden kilpailu väliin umpisuolen leikkauksen takia, mutta ei se näköjään haitannut.

Yksi tavoite saavutettu!!!

Vuonna 2016 kärkipaikan ottaa Benjamin...pistäkää ylös kalenteriinne ;-) !

Tulokset:

1. Blinnikka Daniel 101,0
2. Blinnikka Juha 98,5
3. Männistö Kalevi 91,0
4. Kubin Radovan 75,5
5. Reijonen Heikki 73,5
6. Finer Jouni 71,5
7. Sundell Gustaf 71,0
8. Hellman Jouni 61,0
9. Törnwall Jon 58,0
10. Sundell Tomas 48,0
11. Tuuli Petäjä 42,0
12. Sundell Olof 37,0
13. Gurvits Feodor 37,0
14. Laitinen Teemu 35,0
15. Toivonen Tero 34,0
16. Reijonen Esa 32,0
17. Lehti Seppo 28,0
18. Kotro Jorma 23,5
19. Arosilta-Gurvits Anna 19,5
20. Lujanen Pentti 18,0
21. Blinnikka Benjamin 17,0
22. Peltola Ilkka 13,5
23. Kontturi Risto 12,0
24.Siljola Sevi 10,0
25. Piiparinen Timo 9,0
26. Toivonen Risto 7,0
27. Korpela Timo 6,0
28. Toivonen Tuomas 4,5
29. Blinnikka Aleksandra 4,5
30. Siren Ville 4,0
31. Myreen Johan 3,0
32. Vuori Jarmo 2,0
33. Lahti Seija 1,0

lauantai 22. syyskuuta 2012

JUST WAIT AND SEE

Luen harvoin vanhoja kirjoituksiani blogistani.

Kun ne on kerran päästetty ajatuksistani "paperille", niin ne on siinä sitten kirjoitusvirheineen ja mahdollisesti myös joskus hiukan "epäasiallisena" ilmaisuna (jos joku pännii). Olen tehnyt tätä pikku pojasta lähtien - Benin ikäisenä kirjoittelin harjoitteluvihkooni pitkiä sepustuksia kuinka harjoittelut ja kisat menivät. Kansainvälisisten kilpailujen päätyttyä soitin Hesarin tai STT:n puhelinvastaajaan, jonne luin kilpailuraportin tuloksineen päivineen.

Sevi Siljola tuli viime viikonloppuna kysymään jostain vanhasta kirjoituksesta, jossa olin pähkäillyt liian pienen kölin ongelmien kanssa. En muistanut koko tapausta, enkä muista nyttenkään ;-). Hauskaa nähdä, jos kirjoitukseni ovat muille mieluisaa (?!)luettavaa ja jos niistä saa ammennettua jotain tietoa tai apua omaan kehitykseen ja omiin ongelmiin.

Nyt tein poikkeuksen ja luin mistä kaikki alkoi...minun uusi comeback ja Danin surffiura.

Avasin vanhan blogini ensimmäisen sivun "ABOUT" Wordpressiltä, joka saa minut herkistymään:

"Nyt teen comebackia, mutten yksin! Mukanani kilpailuareenoille tulee poikani Dani, joka on surffannut 6-vuotiaasta lähtien ja kisannut jonkin verran. Siirrän tietotaitoani pojalleni ja tiedonsiirtoa on myös toisinkin päin. Danin parhaat vuodet ovat edessäpäin, kun ikää, kokoa, voimaa ja kokemusta karttuu. Just Wait and See!!! Dani edustaa Hyvinkään Surffaajia."

Olin lopettanut kilpailu-urani 1995. Danin innostuttua surffauksesta ja sitten myös kilpailuista hän sanoi minulle joku päivä: "Isi miksi sä et surffaa enää tosissaan?" Kerroin, että "Mä olen surffannut tosissaan ennen sinun syntymääsi niin monta vuotta, että minun ei tarvitse enää tehdä sitä! Sinä saat surffata ja kilpailla niin paljon kuin haluat! Autan ja tuen sinun alkuasi ja uraasi, jos innostut enemmän!" Dani sanoi:"Eiku mä haluan, että me tehdään se yhdessä, Isi!" Poika vei minut minun palkintokaapin eteen ja sanoi, että "Me tehdään se - Me tehdään se yhdessä - Eiks niin Isi? Sä pystyt siihen!"

Lupasin täyttää poikani toiveen ja saunan lauteilla samana iltana istuessamme ja jutellessamme aiheesta lupasin tehdä hänestä vielä Mestarin tulevaisuudessa! Dani sanoi:"Kiitos isi!"

Nyt 5 vuotta myöhemmin ei voi muuta sanoa kuin, että olen tyytyväinen päätökseeni! MUTTA...minulla on vielä paljon annettavaa pojalleni ja samalla myös nuoremmalle pojalleni Benille (13-v.), joka aloitti kilpailu-uransa tänä vuonna niinkuin myös tyttäreni Aleksandralle (19-v.)!

JUST WAIT AND SEE!!!

Linkki ko.tekstiin Wordpressiin:

http://blinifin6.wordpress.com/about/

lauantai 15. syyskuuta 2012

DANIEL PWA KILPAILUIHIN SYLTIIN!!!

DANIEL SAI TÄNÄÄN TIEDON, ETTÄ HÄN SAIN PAIKAN PWA WORLD WINDSURFINGIN AMMATTILAISSIRKUKSEN SYLTIN OSAKILPAILUN SLALOMIIN!!!

KISAT OVAT JO PARIN VIIKON KULUTTUA!

TÄSSÄ DANIN PWA PROFIILI:

http://www.pwaworldtour.com/index.php?id=7&tx_pwasailor_pi1%5BshowUid%5D=1413&cHash=d58893b2f762dbb468196a5197058718

keskiviikko 12. syyskuuta 2012

Formula ja Slalom SM 2012 3.kilpailupäivä

Viimeisenä kilpailupäivänä eli lauantaina ajettiin jälleen kerran vasta klo 18 jälkeen 2 formulalähtöä. Joel voitti molemmat ja Daniel oli toinen. Lopulliset tulokset on nähtävillä täällä:

http://perameriwindriders.fi/files/2011/05/Kolmannen-kilpailupäivän-tulokset-Formula.pdf

Joel otti voiton, Daniel hopeaa ja Anders Smeds pronssia. Minä olin 7. ja samalla mastersien kolmas. Aika hyvin Danilta ottaen huomioon, että hän lähti kisoihin ilman formulalautatreeniä =) !!! Mitenköhän lauta kulkisi pojalla, jos vähän treenaisi Raceboardin ohella?! Suurimmat kömmähdykset tuli laylinen ottamisien kanssa, erityisesti krysseillä. Me molemmat osataa Raceboard laudan laylinet ottaa aika tarkasti, mutta Formula on kyllä ihan oma lukunsa...

Tässä kymmenen parhaan joukko:

1. FIN-2 Joel Grönqvist KALLVIK SURF YOUTH Gaastra / Gaastra * 11 / 10,7 / 10
2. FIN-5 Daniel Blinnikka HYSURF YOUTH Starboard / Severne * 11,0 / 9,7 / 7,8
3. FIN-312 Anders Smeds SURFING RY MASTERS Jp / Neil Pryde * 11,8 / 10,7 / 9,8
8. FIN-46 Oskari Pääkkönen PWR OVERALL Starboard / Neilpryde * 12,0 / 11,0 / 10,0
4. FIN-66 Jon Törnwall HSWC OVERALL Starboard / Severne * 12 / 10,7 / 8,6
5. FIN-93 Jussi Ohlsson TWC OVERALL Gaastra / Neilpryde * 12 / 10.7 /
6. FIN-133 Samuli Järvinen BSF MASTERS Starboard / Neilpryde * 12,0 / 10,7 / 9,8
7. FIN-6 Juha Blinnikka PWR MASTER Starboard / Severne * 12,5 / 11,7 / 9,7
9. FIN-1 Tuuli Petäjä HSK WOMEN Starboard / Severne * 11 / 9,7 / 7,8
10. FIN-61 Tomi Kalatie SPLL OVERALL Gaastra / Gaastra * 12,0 / 11,0 / 9,2

perjantai 7. syyskuuta 2012

Formula ja Slalom SM 2012 2.kilpailupäivä

Tänään ajettiin 2 lähtöä formulaa. Ensimmäinen startti ajettiin vasta klo 18 jälkeen. Tuuli oli 5-7 m/s. Ajoin 12,5 m2 Code Redillä. Ylöspäin ajo oli hiukan kankeata isolla purjeella, kuten myös käännökset. LayLinet meni krysseillä vähän harakoille, joko liian alas tai liikaa yli. Alaspäin tulin hyvin isolla purjeella, alemmas kuin muut ja vauhdilla. Petäjän Tuulin kanssa ajoin aika samoissa. Ekassa lähdössä uin viimeisessä jiipissä ja n.4-5 henkilöä meni ohi, maalissa 9.. Toisessa lähdössä maalissa 8. . Olen kahdeksantena samoilla pisteillä Tuulin kanssa.

Dani pamautti yllätyksen lähtösijoituksilla 3. ja 1. ja ensimmäisen päivän jälkeen 1.sijalla samoilla pisteillä Joelin kanssa. Dani ei ole tänä vuonna treenannut ollenkaan Formulaa...eiku väärin...ajoi maanantaina tunnin Melstenissä ;-).

Huomiseksi heikkoa tuulta tiedossa, joka kääntyy pohjoisen puolelle (=kylmää?!).

Linkki tuloksiin:

http://perameriwindriders.fi/files/2011/05/SM-2012-FORMULA-KALAJOKI-perjantai.pdf

torstai 6. syyskuuta 2012

Formula ja Slalom SM 2012 Kalajoki

Tänään ajettiin 7 lähtöä slalomia downwind radalla. Dani ajoi meidän perheen ainuilla slalom välineillä, iSonic 121 + 7,8 m2 Reflex 2 lla. Tässä tulokset:


Formula Slalom SM 2012 Kalajoki

Sija nr. Nimi
1. FIN-2 Joel Grönqvist
2. FIN-3 Tuomo Naalisvaara
3. FIN-13 Marianne Kaplas
4. FIN-5 Daniel Blinnikka
5. FIN-66 Jon Törnwall
6. FIN-1 Tuuli Petäjä
...

http://perameriwindriders.fi/files/2011/05/SM-2012-SLALOM-KALAJOKI-päivä-1-.pdf

sunnuntai 2. syyskuuta 2012

Formula treeniä

Tulipahan ensimmäisen kerran tänä vuonna oltua Formulan päällä. Tulevan viikon to-su on Formula ja Slalom luokan Suomenmestaruuskilpailut Kalajoella. Lähdemme kisoihin mukaan Danin kanssa ilman mitään paineita, sillä meillä ei ole mitään hävittävää, ainoastaan voitettavaa! Dani taisi Rhodoksen reissulla käydä parina päivänä Formuloimassa,.

Melstenissä oli sunnuntaina tuulta 3-11 m/s eli todella puuskaista oikealta kädeltä saarten takaa. Lähdin liikkeelle 11 m2 Severnen Reflexillä, joka osoittautui heti ensimmäisissä puuskissa aika isoksi. Tunnin verran vetelin ja kaipasin Raceboard lautaani...

Beni ajeli Catillä ja 5,7:llä. Upeasti poika ajaa! Kiva katsella. Vaikka kovaa puuskaa tuli, ei joutunut löysäämään yhtään...niinkuin minä jouduin tekemään.

Maanantaina Dani oli ottamassa löysät pois Formulalla ja 11 m2 Reflexillä. Tuuli oli 1-15 m/s välillä ja sattuipa ukkosmyrskykin paikalle. Salama iski läheiseen saareen pystysuorasti...juuri Laren taakse. Lare laski kiltisti purjeen alas ja ui rantaan kamojen kaa.. En ollut vesillä poikien kaa enkä edes rannalla..kertoivat vaan hiukan kauhuissaan jälkikäteen tapahtumia!

tiistai 28. elokuuta 2012

Raceboard SM - Hamina

Viime viikonloppuna kilpailtiin Raceboard luokan Suomenmestaruuksista Haminassa. Meidän perheestä lähti 4 henkilöä kisaan mukaan; minä, Dani, Ale ja Beni. Alen ja Benin treenaamiset viime viikkoina on jäänyt vähiin, kun ei ole ollut ketään vesille viejää ja mä olen ollut Danin kaa reissussa.

Haminan kisasta tuli aika tynkä kisa, kun lähtöjä saatiin ajettua pelkästään koko viikonloppuna aikana 2 kpl; kumpanakin päivänä yksi lähtö. Tuuli oli äärimmäisen heikkoa ja kilpailupäällikkö Ruuhis veti tottuneesti molempina päivinä ihan viime tipan lähdöt...juuri ennen kilpailuajan päättymistä. Ensimmäisenä päivänä tuulta oli n.1-2 m/s ja toisena 2-3 m/s. Kilpailijoita oli kuitenkin kertynyt paikalle yhteensä 23, 18 kpl 9,5 luokkaan ja 5 kpl viimeistä vuotta järjestettävään avoimeen luokkaan.

Daniel voitti molempien päivien lähdöt ja samalla ensimmäisen Suomenmestaruutensa. Sunnuntaina Kale antoi hyvän vastuksen Danille. Kalen nousukulma kevyen tuulen kryssillä on muita korkeampi hänen isomman custom made kölin ansiosta. Saas nähdä, milloin Starboard alkaa tekemään vakiona isompia kölejä vai tuleeko se vain erikseen ostettavaksi lisävarustukseksi.

Olin lauantaina kolmas ja sunnuntaina viides, joka tiputti minut mitalleilta neljännelle sijalle. Alle 70 kiloiset jyräsivät kisassa ja veivät kolme ensimmäistä sijaa; Heikki Reijonen toinen ja Kalevi Männistö 3. . Olin neljäs samoilla pisteillä Kalen kanssa ja Gustav Sundell 5. pisteen päässä minusta. Benjamin taisteli isoimmalla mahdollisella hänellä toimivalla 5,7 m2 SWATin purjeella 15.sijalle ja Aleksandra oli ensimmäisissä SM kisoissaan 18. . Benjaminille myös nämä SM-kisat olivat hänen uransa ensimmäiset! Hienoa!

torstai 23. elokuuta 2012

Windsurf Worlds 2012 - lauantai

Viimeinen kilpailupäivä:

Sori...tämän raportin kirjoittaminen siirtyi useammalla päivällä! Kirjoitan tätä nyt Suomessa. Viimeisenä kilpailupäivänä aikataulu oli tiukka aamusta seuraavaan aamuun... Kolmen ajetun lähdön jälkeen alkoi lauantaina välineiden purku, auton lastaus, Danin vuokrakamojen palautus, Kalen protestikäsittely (tulkkina ja henkisenä tukena toimiminen), palkintojen jako ja niiden jälkeen partyt "pahimpien" kilpakumppanien kanssa ;-) . Seuraavana aamuna teltan purku ja baanalle. Kuvittelin kirjoittavani pitkät stoorit laivalla Trawemunde - Hki, mutta Wifi ei toiminut 28 tunnin aikana kertaakaan...

So back to race:

Kolme lähtöä back to back. Tuuli oli reilusti heikompi kuin edellisinä päivinä. Ensimmäisessä lähdössä olin 5. ja portugalin Pedro voitti ja Mark Kay 3., joka tarkoitti sitä, että minä, Pedro ja Mark olimme samoilla pisteillä ennen kahta viimeistä lähtöä...toisella sijalla! Espanjalainen johti. Kale ajoi 8.sijan.

Dani otti omassa startissaan lähtövoiton ja näin ollen johti 2 pisteellä venäläistä eli 1.sijalla.

Toinen startti...Keli heikkeni ja kevyen tuulen taitajat nousivat taas esille. Kale johti alusta alkaen starttia ja otti toisen lähtövoittonsa. Espanjalainen 9., Pedro 8. ja yllättäen Mark 2....eliii ennen viimeistä lähtöä espanjalainen johti, Mark Kay nousi toiseksi ja minä kolmas...Pedro 4. .

Dani tuli nuorissa toiseksi venäläisen voittaessa lähdön. Piste-ero oli enää 1 piste Danin eduksi.

Keli heikkeni reilusti. Kävin puhumassa tuomariveneelle, etteivät enää ajattaisi. Ottaisivat ainakin huomioon hybridit, hitaammat laudat. Ajattelin tietty Danin asetelmaa...kultamitali oli tulossa...itselleni pronssi vaikka kultaankin olisi mahdollisuus...kompromissien tekemistä! Lähtöviestit alkoivat rullaamaan...sain hyvän startin, käännyin styyralta paapuuriin ja vapaisiin tuuliin. Luulin johtavani, mutta käännyttyäni takaisin styyralle, huomasin vasemmalta laidalta porukan plaanaavan suoraan yläpoijulle....kaikki minun ohitseni...varmaan 30 kisaajaa! He olivat saaneet jumalattoman nostavan shiftin, rännin, jota pitkin pääsivät nousemaan suoraan kryssipoijulle ja minä jouduin laskevaan shiftiin, jossa ei tuullut! EI HELVETTI!!! 14 ajettua starttia ja viimeisessä startissa tälläinen huono tuuri!!! Oli siellä muitakin kärkipään tyyppejä samoissa, mm.Mark Kay oli muutaman laudan päässä minusta.

Laskin mielessäni sijoituksiani...pumppasin, mutta ei se tuntunut hyödyttävän...ei edes lenssillä! Maalissa 25. ja samalla surkein lähtö, no, tämä tippuu huonoimpana starttina, mutta sieltä nousee aikaisempi parempi discardi tulosluettelossa pisteisiin, joka oli 8 . Mark Kay 21. tässä startissa, espanjalainen 13. ja Pedro 2.. Kaikki oli auki, kuinka sijoituksissa käy...

Jäin oman starttini jälkeen katsomaan maalilinjan tuntumaan Danin starttia. Erotin kaukaa lenssillä Danin punaisen Severne RB 8,5 purjeen ja edessä menevän punaisen RSX purjeen. Molemmat purjeet vatkasivat kovaan tahtiin ja olivat erillään muista kilpailijoista. Alapoijun portille saavuttaessa erotin RSX purjeen olevan venäläisen...RUS...ei saakeli, näinkö kulta oli lipumassa sormista...?! Dani pumppasi ja pumppasi ja saavutti venäläistä. Välillä karjui...tiesin pojan antavan kaikkensa, mutta matka loppui kesken. Kulta karkasi...kymmenen metrin erolla venäläinen voitti Danin. Pettymys oli käsin kosketeltavissa ja nähtävissä. Isänä ja valmentajana olin sanaton, ylpeä pojastani, mutta oikeiden sanojen löytäminen oli vaikeaa... Voiton ja mestaruuden aika ei ollut VIELÄ...mutta se tulee...VARMASTI!

Dani oli lopputuloksissa samoilla pisteillä venäläisen A.Murashevin kanssa ja tasapisteissä ensin katsotaan paras pudotetuista huonoimmista lähdöistä eli ns.discardi. Danilla oli lähtövoittoja porukan eniten eli 5 kpl ja Murashevillä 3 kpl.

Itselläni sijoitusten laskeminen päässä oli mahdotonta...odotin tulosten tuloa ilmoitustaululle...ja samalla istuin protestikäsittelyssä Kalen tulkkina. Lopputulokset saapuivat! Olin edelleen pronssilla, mutta vain pisteen päässä hopeasta ja Portugalin Pedrosta, voitto meni Espanjaan Alex Buchaulle, joka voitti minut VAIN 5:llä pisteellä, joten kaikki olisi ollut mahdollista!!! Yli 45-vuotiaiden Grand Masters -sarjan voitin 65 pisteellä ennen Saksan Frank Spötteliä. Kale oli yleisen sarjan 14. ja Veteranien voittaja!

Hyvä kisa ja hyvät järjestelyt! Palkintojen jaon jälkeen juhlistimme mitaleita mm.SB lautasuunnittelija Remi Vilan ja MM 2. Pedron kanssa. Remi oli todella tyytyväinen Danin suoritukseen uudella Starboardin 295 laudalla. Hän sai kutsun Aasian mestaruuskilpailuihin Thaimaahan, jotka pidetään tammikuussa. Sinne siis...

Lokakuun lopulla olisi Raceboardin EM-kilpailut Espanjan Murciassa. Välinevuokrausmahdollisuutta ei ole paikan päällä, joten omat välineet pitää ottaa mukaan. Ajomatka on liian pitkä, joten lentokone on ainut mahdollinen. Mistä sitten löytyy lentoyhtiön lentokone, jonne mahtuu 380 cm pitkä lauta? Viime syksynä menimme omine välineineen Espanjan MM:iin Barcelonaan Spanairin koneella, mutta Spanair meni konkurssiin... Pitää selvittää ja funtsia. Ehdotuksia otetaan vastaan! Budjettikin alkaa olee finaalissa. Jos joku luulee meidän saavan avustusta näihin lentolippuihin kisamatkoille, on ikävä kyllä väärässä! Omasta pussista kaikki menee! Näin se vaan on!!! Jälkikäteen voi saada jotain pientä...ilmoittautumismaksua jne. .

Windsurf Worlds 2012 -case hiljenee ja sulkeutuu...muutamia kuvia ehkä lisäilen...Kiitoksia mielenkiinnostanne, kannustuksistanne ja onnitteluista, joita olen saanut. Jatkamme matkaa!!! Keep On Searching!

Tulokset löytyvät täältä:

http://www.windsurfworlds.com/Pages/Home.aspx

perjantai 17. elokuuta 2012

Windsurf Worlds 2012 - perjantai

4.kilpailupäivä:

Kovatuulisin päivä (6-10 m/s). Sopi minulle erinomaisesti, mutta sopi myös kahdelle muullekin...ESP-36 Alex B. voitti kaikki ajetut kolme lähtöä (back to back to back) ja Argentiinan Fernandolle (3x2.). Itse ajoin tasaisesti 3., 5. ja 3. . Olen nyt kahdentoista ajetun lähdön jälkeen 2. 13 pisteen päässä espanjalaisesta. Kolmantena on Mark Kay 2 pisteen päässä minusta ja neljäntenä eilinen 1. Portugalin Pedro Moura.

Danilla lähtösijoitukset olivat 7., 1. ja 5. ja näillä sijoituksilla hän on ennen viimeistä kilpailupäivää 2. samoilla pisteillä venäläisen RSX kuskin kanssa. Keskimmäisessä lähdössä oli hiukan heikompi tuuli, joten RSX kuskit joutuivat ajamaan kryssiä ilman köliä alhaisempaa kurssia ja Dani ajoi köli ulkona korkeampaa kurssia. Voitti ylivoimaisesti taas lähdön, niin ylivoimaisesti, että toiseksi tullut hollantilainen luuli voittaneen lähdön ja ihmetteli Danin oleskelua maalialuueella...luuli Danin keskeyttäneen!!! Heh!

Kale paranteli sijoituksiaan nousten 14.:ksi tuloksissa. Hän johtaa Veteraneja (yli 55-vuotiaita) aika ylivoimaisesti!

Huomenna viimeinen kilpailupäivä ja kolme lähtöä, jolloin saadaan max 15 lähtöä ajetuksi. Dani toivoo heikompaa tuulta, jolloin RSX:t putoaa ja hän nousee, minä taas toivoisin ehkä kovempaa tuulta, jolloin uhkaajia on vain pari, mutta kevyellä tuulella voisin saada espanjalaisen kiinni, koska lauta ei kulje kovin hyvin hänellä heikoissa tuulissa, MUTTA samalla nousee useampi uhkaaja takaa...

Huomiseksi ennustettu 5-8 m/s ja 30 astetta lämmintä.

torstai 16. elokuuta 2012

Windsurf Worlds 2012 - torstai

3.kilpailupäivä:

Tulihan se ensimmäinen lähtövoitto! Eilen illalla ukosti ja satoi ja samalla tuulen suunta kääntyi maatuuleksi. Häiritsevä lyhyt ja terävä aalto oli poistunut ja tilalle oli tullut suomalaiset olosuhteet pienine laineineen, shifteineen ja kovine puuskineen. Johdin ensimmäistä lähtöä alusta loppuun. Sain laudan juuri siihen ajoasentoon, jossa olen tottunut sitä pitämään. Ai kun tuntui hyvältä, eikä laudan keula dipannut aaltoihin. Tuulta oli 3-8 m/s.

Dani sijoittui ekassa lähdössä 4.:ksi, eikä tämä miellyttänyt poikaa! Lähti kiukkusena seuraavaan lähtöön, jonka voitti ylivoimaisesti! Minun toisen lähdön hyvä alku kariutui viimeisen kryssin shiftiin, joka nostatti vasemmalta laidalta monta kilpailijaa ohi. Pumppasin lenssillä ja slöörillä monen ohi, mutta jäin 5.:ksi!

Ruokatauon jälkeen lähdimme uudestaan vesille. Flunssanen olo ja nähtävästi pikkuinen kuume häiritsi kunnon agren ottamista lähtöön. Hyvä startti, mutta jälleen kerran väärällä laidalla kryssillä. Tällä kertaa porukka meni oikeaa laitaa pitkin yläpoijulle ennen minua...ei siis mitään säännönmukaisuutta shifteissä...ei siis mitään eikä kovissa puuskissakaan...niitä tuli ihan missä sattui. Ennen minua maaliin tuli sellaisia henkilöitä, joita en ole kertaakaan nähnyt edelläni aikaisemmin. Maalissa vasta 13., mutta kilpailua johtava Mark Kay tuli minuakin huonommin...14. Nyt Markilla on 2 huonoa lähtöä. Dani tykitti itsensä kolmannessa ja viimeisessä lähdössä toiseksi, joka nosti hänet tuloksissa johtoon neljällä pisteellä ennen venäläistä kilpailijaa. Minulla on vahva luotto Danin voittoon; sen verran hyvin ja varmasti on ajanut ja erittäin vähällä uuden laudan treenaamisella. Toiset nuoret ovat vetänyt pitkään RSX:llä ja Dani oppii koko ajan uutta laudasta. Purjeenä hänellä on ollut Severnen 8,5 m2 RB, jota hän on pitänyt erittäin tehokkaana!

Minun sijoitus nousi yllättäen tuloksissa toiseksi. Portugalin Pedro Moura oli ottanut johtotilan ja Mark Kay oli pudonnut kolmanneksi. 4 lähtöä voittanut espanjalainen nousi neljänneksi, hänellä on rasitteena vielä ensimmäisen päivä 21.sija. Se lähtee pois, kun saamme ajettua 12.lähtöä eli kolmen lähdön päästä. Espanjalainen ajaa vakuuttavasti vanhalla F2:n laudalla ja Loftin purjeella kovemman tuulen lähdöt. Kevyet tuulet eivät ole oikein onnistuneet hänellä...

Exocetin D2:lla eilen kilpaili laudan suunnittelija, joka ei kylläkään saanut itsekkään lautaa toimimaan eikä ajanut maaliin saakka. "Maksettu kuskikin" oli saanut rikottua D2:n laudan(????!!!!) ja oli ottanut allensa järjestäjien luvan kanssa Phantomin!!! Remi kertoi, että hänellä Go Pro:lla videopätkä, jossa suunnittelija tulee "pommikoneensa" kanssa slöörillä täyttä vauhtia poijulle ja yrittää jiipata, mutta lauta päättääkin jatkaa suoraan eteenpäin...

keskiviikko 15. elokuuta 2012

Windsurf Worlds 2012 - keskiviikko



2.kilpailupäivä:

...voi kun muistaisi kaiken...

Tänään ajettiin 4 lähtöä. Aamulla 2 lähtöä back to back, ekassa 6-8 m/s ja toisessa max 6 m/s. Kärjessä masterseissa hiukan vaihdoksia. Kovat tuulen kaverit nousivat esille ja kevyen tuulen kavereilla hiukan ongelmia...purjeiden valinnoissa. Meidän rata-alue on puolen tunnin ajomatkan päässä..laudalla.

Ekassa lähdössä nuorten luokassa RSX: t nousivat kärkeen, kun pystyivät ajamaan ilman köliä kryssit. Dani 7. . Mä ajoin taas kolmannen sijan. Toisessa lähdössä keli heikkeni sen verran, että nuorissa Phantom 295:t nousivat kärkeen. Dani voitti lähdön 5 minuutin erolla seuraavaa!!! Mulle tuli 5.sija.

Safkatauon jälkeen tuuli nousi taas 7-10 m/s. Kaikki osuudet sai ajaa plaanissa. Mä jatkoin kolmosilla, joita tuli 2 kpl. Dani piti hyvän fiiliksen kolmannessa lähdössä ja voitti minuutilla seuraavaa, siis toinen lähtövoitto jo! Viimeisessä lähdössä tuuli nousi taas RSX:lle suosiolliseksi, Dani 4. ja samalla toisen päivän jälkeen 2.sijalla pisteen päässä argentiinalaisesta! Mun tasainen ajo nosti minut kolmanneksi samoille pisteille toisena olevaan Portugalin Pedro Mouraan. Englannin Mark Kay johtaa vain pisteen erolla meihin nähden. Tiukkaa tiukkaa...

Kale sähläs purjevalintojen kanssa. Lähti liian pienellä purjeella ja ajoi kolme kolaria ja jäi kerran kiinni poijuun. Kalen sijoitus tippui 15.:ksi!