perjantai 30. huhtikuuta 2010

Onnellisesti kotona Suomessa

Pääsimme sitten eilen Suomeen. Vuorokausirytmi tuntuu olevan aika sekaisin, kun nukkumatti tuntuu tulevan jo 8-9 välillä illalla ja aamulla 6n pintaa on tikkana pystyssä. Nyt tarkoituksella venytän iltaa pidemmälle, jotta pääsisin Suomen rytmiin.

Auto lastattu valmiiksi huomista Hangon reissua. Itselleni Phantom ja 9,5 m2 SB RB ja Danille 94 litrainen iSonic ja muutama pikku purje. Vesisadetta ennustettu, mutta hyvää tuulta kuitenkin. Katsellaan...

keskiviikko 28. huhtikuuta 2010

Viimeistä iltaa viedään Thaikuissa

Huomenna alkaa kotimatka Suomeen ellei Islannissa tapahdu mitään vuotoja...taivaalle - tuhkaluukku kiinni -KELE!

Viimeiset päivät olemme olleet Patongilla Hotelli Milleniumissa, joka on järjestyksessään 10. majapaikka meillä tämän matkan aikana. Millenium sijaitsee kauppakeskus Jungceylonin yhteydessä. Ihan jees paikka, josta löytyy kunnon punttisali ja kaksi uima-allasta hotellin katolta. Eilen pääsin pitkästä aikaa punttisalille treenaamaan. Vedin tunnin treenin, jonka jälkeen uimaan ja hierontaan. Tänään uintia noin 1 km ja sen päälle tunnin hieronnat.

Milleniumin toinen pienempi uima-allas.

Dani kävi eilen Melstenissä surffaamassa puuskaisessa ja heikossa tuulessa. Kymmenkunta plaanivetoa uudella formulalla rauhoitti pojan mieltä. Tänään hän ajoi kouluun fillarilla, josta tuli 20 km lenkki hänelle.

Viikonloppuna päästään Danin kanssa pitkästä aikaa vesille - ihan jees! Huomenna hän on menossa testaamaan uutta Reflexin 5.1 purjetta 94 litraisella iSonicilla. Keliä on kuulema luvassa...

Seuraava raportti tuleekin sitten Suomesta loppuviikosta. See U!

maanantai 26. huhtikuuta 2010

Statistiikkaa

Lähdimme reissuun 22.4. ja nyt olemme olleet matkalla vähän yli kuukauden. Matkan aikana on tullut kirjoiteltua niitä näitä eri paikoista ja olen pyrkinyt lisäämään aina silloin tällöin muutaman kuvan. Kävijämäärät blogisivuillani ovat olleet kiitettävät. Näyttää siltä, että sivuillani käy vakituisesti noin 40-50 eri kävijää päivittäin, jotkut käyvät tarkistamassa sivuni pariinkiin kertaan päivän aikana "Return visitors". Kiitokset kaikille kävijöille. Toivoisin lisää kommentteja vierailtani. Kiitos muutamalle aktiiviselle ja sori Jouni (1001)...kävin läpi asetukset blogistani...ei sieltä löytynyt mitään "Jouni-estoja"...sun vaan pitää hyväksyä jokin numerosarja, ennenkuin kommentti tulee minun lopulliseen hyväksyntään. Kaikki tämä vain estääkseen roskapostin pääsy sivuilleni.

Uusi kilpailukausi on aluillaan ja näillä näkymin pääsen täältä Thaikuista tämän viikon aikana Suomeen (HopeSo!). Tulen kirjoittamaan taas juttuja kilpailukauden alettua kilpailuista, joita Danin kanssa kierrämme. 16 kilpailua on ainakin tiedossa, joten juttua pitäisi riittää.

Tässä statistiikkaa matkamme ajalta (viikkokävijämäärät):


...ja viime viikon kävijämäärät:

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

Danin surffitreenit

Dani ja uusi Starboardin LWR Formula + 9,8 m2 CodeRed. Kuva H.Bryk. Lisää Henkan kuvia nähtävillä: http://www.facebook.com/album.php?aid=165898&id=549098935&l=4e0b112e9b

Dani oli tänään 6 tuntia treenaamassa Melstenissä. Alkuun ensin uudella formulalla ja 9,8 coderedillä 2-3 tuntia. Tuulen kovetessa hän vaihtoi slalomiin, 111 litraiseen Futuraan ja ja 7,5 coderediin. Lopussa taas formulatreeniä. Hän oli ollut tosi tyytyväinen uuteen formulaansa. Oli helpompi hallita kovemmissa puuskissa, sanoi Dani.

Elämää Phuketissa


Tuntuu kuin kotiin olisi tullut, kun muutimme Patongilta Chalongiin. Patongin katuhälinästä pois rauhalliseen satamakaupunkiin, jossa on enimmäkseen paikallisia ihmisiä. Chalongista botskit lähtevät sukellus-, kalastus- ja saariretkille.

Asustelemme hyvän ystävämme Harri Haataisen lomaresortissa - TunaResortissa. TunaResortissa on 10 huoneistoa, jotka ovat kaikki uusia ja hyvin kalustettuja. Paikka on täysin ulkona kaikesta turistirääsästä. "Muurien" sisäpuolelta löytyy hieno uima-allas allasravintoloineen, oma ravintola, josta saa Phuketin (ehkä koko Thaimaan) parasta ruokaa, hierontaosasto, jossa on pelkästään hierontakoulun käyneitä päteviä hierojia, yrttihöyrysauna, kalastusretkimahdollisuudet, joita Harri järjestää ulkomerelle jne.. Paikalta löytyy omaa kuljetuskalustoa autoista vuokraskoottereihin.

Jos haluat ihan oikeasti viettää erilaisen, rauhallisen Thaimaan loman, tsekkaa http://www.tunaresort.com/?id=7

lauantai 24. huhtikuuta 2010

perjantai 23. huhtikuuta 2010

BALI YHTEENVETO

Tämä teksti on kirjoitettu maanantaina 19.4.2010 - liitetty nettiin 23.4.2010.



Tätä kirjoittaessa istun Balin Denparsarin taxfree puolen Bali International Lounge ravintolassa. Siisti ravintola, jossa ajattelin kuluttaa viimeiset Balin rupiat pois. Tilatessani hodariateriaani ja camomilla teetä juoksi jalkojeni juuressa iso rotta, eikä tarjoilijatyttöset olleet moksiskaan...ihan normijuttu siis…lentokentän hienoimmassa ravintolassa toisessa kerroksessa. JepJep!

Tarkoitus olisi listata Balin matkan plussat ja miinukset. Paikka aiheutti meille TODELLA ristiriitaiset fiilikset. Toiseksi viimeisenä yönä sairastuimme molemmat johonkin vatsatautiin, josta yritämme parantua…voiton puolella ollaan. Vessa pitää olla varmuuden vuoksi lähellä koko ajan. Eilinen päivä vietettiin hotellihuoneessa nukkuen ja leväten ja vessassa juosten vuorotellen. PASKA HOMMA! Kävin hakemassa paikalliselta klinikalta lääkkeet eilen illalla ja olo parani heti.

Paikan plussat:

- lämmintä koko ajan. Lämpötila laski tuskin kertaakaan alle 30 asteen. Kostean kuumuuden melkein voisi laskea miinuksen puolelle, sillä vaatteet olivat koko ajan litimärät hiestä.

- merivesi myös 30 asteen paikkeilla. Vaikka vedessä olisi kaksi tuntia putkeen, ei kylmä tule millään - hiki vain!

- mahtava lainelautapaikka, josta löytyy kaikille taitotasoille sopiva paikka

- lainelautakouluja vieri vieressä kiinni. Laikkarikoulujen kouluttajat kaikki puhuvat hyvää englannin kieltä ja ovat hyvän tuulisia veikkoja tai tyttösiä. Kutan rannalla ei ole pelkoa aloittelijoilla rikkoa jalkojaan koralleihin, koska rannat ovat täysin hiekkapohjaisia.
Kuva Rip Curlin surfmestasta Sanurista.

- hyvää ruokaa

- hyvät shoppailumahdollisuudet, jos haluaa kierrellä kojuja tinkien (kun on nähnyt yhden kojun, on nähnyt kaiken – niin paljon samaa turistipaskaa myydään alkaen Bintang –kaljapaidoista puukoristeisiin)

- kannattaa tehdä muutaman yön reissu johonkin saareen, esim. Nusa Lembongan saarelle, jossa elämä on rauhallista. Kuva saarelta:


Surffarit nousevat auringon noustessa ottamaan ensimmäiset aallot riutoilla ja jatkavat laikkarointia auringon laskuun. Venekuljetukset toimivat hyvin saaresta riutoille ja takaisin. Saarilta pääsee veneellä snorklailemaan värikkäille koralleille (kaksi tuntia päivässä riittää)
Kuljetuskalustoa merellä - yleisin venemalli.

Paikallisten elämää saarella.

Paikan miinukset:

- huumeita myydään aivan avoimesti kaduilla (vaikka lentokentällä uhataan kuolemanrangaistuksilla, jos tuo maahan huumeita)

- tyttökauppa on täällä pimeämpää kuin Thaimaassa, mutta jos mies kävelee yksin kadulla, välittäjät tarjoavat yhtenään ”young ladies…”

Kuvan firmalla ei ole mitään tekemistä ilotyttökaupan kanssa. Valitsin kuvan vain nimen perusteella.

- poliisi kerää turisteilta rahaa liikenteessä hatusta vedetyillä syillä (esim.ajoit punaisia päin tiellä, jossa ei ole liikennevaloja) – yksi normipoliisipysäytys maksaa 20000 rupiaa = kaksi euroa. Poliisin palkka kuukaudessa 100 US$. ÄLÄ VUOKRAA SAARELLA MITÄÄN KULKUPELIÄ, EI AUTOA EIKÄ MOOTTORIPYÖRÄÄ – ILMAN KULJETTAJAA!!!

Ripin kuljetuskalustoa.

- aika likaista joka paikassa

- saarelta löytyy eri ikäryhmille omia paikkoja – ensimmäiset yöt vietimme Kutalla alueella, jossa oli enemmänkin nuoria ja nuorten bailupaikkoja

- vedessä on aikamoisia virtoja, älä lähde yksin snorklaamaan.

- kaupankäynti on rauhallisempaa kuin Thaimaassa , mutta ainakin minua ärsytti olla joka ikisen kojun pomo…”Hi Boss, come to see…”

- purjelautailulle ei hyviä paikkoja eikä tuulia.

Epäilen, että paikka kuuluu sarjassamme mestoihin, johon ei tarvitse tulla uudestaan…ellei sitten halua tulla lainelautailemaan ja kehittää itseään siinä.

Balin kartta.

keskiviikko 21. huhtikuuta 2010

Danin surffikausi avattu


Sain juuri tekstiviestin Danilta, jossa han kertoi iloisena seuraavaa:

"Tulin juuri vesilta Melstenista.Aivan unelma keli, ei yhtaan kylma. Olin Laurin kanssa. Vedin 5.5 Gator ja 93 litr.Flare. Tuuli puuskissa 10 m/s. Upeaa!!!"

Meidan Rhodoksen matka peruuntuu melko varmasti Islannin tulivuoren purkauksen aiheuttamien tuhkapilvien takia. Alunperin suunnittelimme lahtevamme nyt tulevana lauantaina, mutta mita jarkea lahtea reissuun, jos on ongelmana paasta takaisin silloin, kun haluaisi. Dani on suorittanut etukateen kaikki mahdolliset kokeet koulussa...tallakin viikolla 5 kokeet. Marskyn kuntotesti on 3.-5.5. eika tiedossa ole muita vaihtoehtoisia paivia, joten huonolta nayttaa, koska tuokin koe nayttaa tulevan samaan aikaan Rhodoksen reissun kanssa. Hyva juttu kuitenkin, etta poika paasi avaamaan kautensa.

Oma tuleminen Thaimaasta taitaa siirtya em.ongelmien takia ensi viikon maanantaihin... =(

tiistai 20. huhtikuuta 2010

Käkäilyä Thaikuissa

(Oli pakko muuttaa tuo otsikko oikein, kun pääsin oman koneen näppäimistölle, josta löytyy ään ja öön pisteet)

Saavuttiin eilen Balilta Thaikkuihin ja huomenna selviaa paasemmeko lahtemaan kohti Suomea torstai aamuna vai joskus myohemmin. Vatsatauti on vienyt suurempia "lomailufiiliksia" - aloitin tanaan jonkun paikallisen antibioottikuurin. Kohta alkaa olemaan Raceboard luokan kisapainoissa (vapise Seppo!!!). Balin kolmen paivan surffikurssi ja melominen laudalla yha uudestaan ja uudestaan aaltojen lapi kulutti aika paljon ylimaaraista pois vartalolta ja kaiken kukkuraksi tama vatsapopo, joka pitaa huolen lopuista ylimaaraisista.

Kirjoitin Balista yhteenvedon, joka on minun koneellani - yritin siirtaa sita muistitikun avulla juuri asken, mutta muistitikku nayttaa tyhjaa...kayttajavirhe taas. Hyva Juha!!!

Ai niin...viime yona majoituimme Patongilla hotelliimme, joka oli suoraan Hard Rock Cafeen kohdalla tien toisella puolta. Rockki soi aika kovaa, joten kavimme ostamassa apteekista korvatulpat, joilla saimme nukuttua. Tanaan saimme vaihdettua huoneen toiselle puolelle hotellia.

perjantai 16. huhtikuuta 2010

Rip Curl's surfsession Day III

Jep! Viimeistä päivää vietiin tänään surffikoulussa.

Aamulla päästyäni Balin Kuta Beachin Ripin surffikouluun sain kuulla, että siirtyisimme kaikki parinkymmenen kilsan päähän Sanur Beachille, jossa Rip Curlilla on toinen koulutuspaikka...ja oli muuten hieno mesta! Siellä on paikka täysin riuttojen sisällä.


Purjelautailu ja Kite mahdollisuus löytyy myös täältä ja aivan tasaisessa vedessä. Purjelautailukamat olivat vaan aivan liian surkeat. Ainut hyvä väline oli 8 m2 Severnen Gator purje...mutta kaikki laudat olivat ihan paskoi. Miksi näihin paikkoihin ei voida panostaa ja hankkia hyviä välineitä...ehkä siksi, että täällä pääosin harrastetaan lainelautailua.

Sanurissa lastasimme veneen täyteen lautoja, 8 oppilasta ja 4 kouluttajaa. Kävimme ensin tsekkaamassa aivan edessä olevan riutan...ei hyvä, sanoivat kouluttajat. Ajoimme 5 minuuttia lisää toiselle riutalle, jossa näytti syntyvän hienoja aaltoja, jotka eivät kaadu heti vaan kauniisti kasvavat ja tietyssä paikka nousevat isoksi, josta pystyy saamaan hyvät surffit.

Veneestä pois ja melomaan kohti aaltoja.


Aallot jatkoivat kasvamista isommiksi ja jossain vaiheessa ne alkoivat kaatua tietystä paikkaa, josta kaatuminen lisääntyi molempiin suuntiin hitaasti. Sain varmaan 1 1/2 - kahden tunnin aikana noin 10 hienoa aaltoa, joissa liuku kesti 10 - 30 sekunttia. Se tuntui ikuisuudelta verrattuna Kutan rannan aaltoihin. AIVAN SAIRAAN HIENOA!!! Ihan oikeasti! En olisi voinut uskoa! Pitkän surffin jälkeen alkoi melominen takaisin 1.aaltobreikin taakse. Olen oppinut sen, että aallot tulevat normaalisti 6 aallon seteissä, jonka jälkeen tulee paussi, jolloin kannattaisi meloa kovempaa päästäkseen tälle alueelle. Jos saat ensimmäisen aallon, takaa tulee vielä 5 aaltoa, joiden ohi sinun pitää päästä. Jos joudut kaatuvan aallon kohdalle meloessa, ei auta muuta kuin hypätä laudan päältä pois ja kääntää lauta päällesi suojaksi tai ottaa kiinni karkuremmistä. Kouluttaja kertoi vieressä "odotuspisteessä" milloin piti lähteä melomaan - uskomattoman aikaisessa vaiheessa ja mitä lähemmäs aalto tuli sitä kovempaa piti meloa. Sitten, kun aalto tarttui laudan perään aikaansaaden kovemman vauhdin, piti nousta laudan päälle keskilinjalle ja omaa painoa säädellen pystyi säätelemään omaa vauhtia ja liu'ussa pysymistä.

Sain session jälkeen kuulla, että Sanurin reissulle oli valittu vain parhaiten pärjänneet oppilaat. Yhtään oppilasta kahdelta ensimmäiseltä tunnilta ei minun lisäkseni ollut...kyseltyäni muiden tuntikertoja, ne olivat neljästä ylöspäin, enkä kyllä vetänyt yhtään huonommin kuin kukaan näistä. Oppilaiden ikä oli 16:sta ylöspäin...olin vanhin...olisin voinut olla iältäni vaikka jokaisen muun oppilaan isä..heh!
Ensimmäinen aaltoni ja sen kehittyminen:







Liitän joku päivä lisää kuvia edellisistä päivistä. Nyt menee "66-nettirafla" kiinni.

Huomenna jatkamme ehkä saarikierroksella. Kaikki auki vielä. Jos haluan jatkaa surffausta, se onnistuu ilmoittautumalla Ripin tiskillä...yksi oppitunti kerrallaan. Kahden ja puolen tunnin surffiopetus maksaa tästä eteenpäin 35 - 40 euroa. Jäin kyllä koukkuun...SUOSITTELEN KAIKILLE! =)))))

torstai 15. huhtikuuta 2010

Rip Curl's surfsession Day II


Blini Rip Curlin surffikoulun edessä.

Ensin kiitos nimimerkille "HaHa", joka julkaisit SPLL Chatis laikkariharjoittelukuvan ensimmäiseltä päivältä. Odota, kun saan huomenna ammattikuvaajan ottamat kuvat, saat laittaa linkin silloinkin chattiin...;-)

Tänään jatkui laikkarointiharjoitukset. Alkuun alkulämmittelyt ja venyttelyt, jonka jälkeen jatkoimme siitä, johon jäimme viime kerralla. Ensin "valkoisessa vedessä" tasapainoharjoitteluja, jonka jälkeen meloimme ulos "sandbankin" ulkopuolelle ottamaan isoja aaltoja. Ohjaajat olivat kanssamme ulkona ja kertoivat milloin kunkin piti lähteä melomaan saadaksemme oikea-aikaisesti aallon. Oli mahtava tunne saada se 1."iso" kaatuva aalto, jolla pääsi rantaan asti kaatumatta. Tätä jatkoimme 2 ja puol tuntia. Välillä huilia rannassa, vettä, aurinkorasvaa ja uudestaan aaltojen metsästykseen. Ohjaajat ovat opettaneet paljon kahden päivän aikana aaltojen käyttäytymisestä, vesivirtojen liikehdinnästä ja kuinka oikealla tapaa pystyy hyödyntymään luonnonvoimia. Tänään joutui melomaan itsensä ihan puhki, sukeltamaan yhä uudestaan ja uudestaan laudan kanssa kaatuvan aallon alle.

Huomenna opettelemme longboardilla käännöksiä aalloilla.

Loppuun taas videokamerasta otettuja huonolaatuisia snapshotteja (ei kaikki):



Onnistumisen riemua =)



keskiviikko 14. huhtikuuta 2010

Rip Curl's surfsession

Tänään alkoi kolmipäiväinen Rip Curl Surfkoulun alkeiskurssi, johon osallistuin mukaan. 2 ja puoli tuntia vedessä harjoitellen alkeita...kuinka "valkoisessa vedessä" mennään...ensin liu'utaan chicken wings asennossa ja sen jälkeen noustaan seisomaan keskilinjalle muuttaen painopistettä tarpeen mukaan eteen tai taakse. Lopussa melottiin aallon edessä hitaasti ja aallon saavuttaessa laudan perän nopeammin ja aaltoliu'ussa ylös pystyyn ja tasapainoillen mahdollisimman pitkälle. Opetuslautoina meillä oli longboardeja, joilla ei paljoa weivailla vaan ajetaan aika suoraan.

Huomenna jatkuu...ammattikuvaajat ottivat aika hyviä kuvia sessiosta, jotka saan viimeisenä päivänä, mutta sitä ennen omasta videokamerasta epäselviä snapshotteja:






tiistai 13. huhtikuuta 2010

Laikkariopettelua

Olimme 4 päivää Nusa Lembongan saarella. Parina päivänä snorklausta - muuten ihan relaamista altaalla meren rannalla laikkarikundien menoa katsellen lähiriutoilla. Taitavia sällejä - pakko myöntää.

Tänään takaisin Balille. Huomenna alkaa mulla Rip Curlin järjestämä lainelauta-alkeiskurssit, jotka kestävät 3 päivää ja ovat 2 ja puol tuntia päivässä. Hyvät puitteet täällä on kyllä lajin opettelulle. HotHot!!!

Kirjoittelen jossain vaiheessa enemmän ja liittelen kuvia myös!

torstai 8. huhtikuuta 2010

BALI

Eilen keskiviikkona oli viimeiset yhteiset testit Remin kanssa. Illalla sitten suuntasimme lentokentälle ja valvotun yön jälkeen pääsimme koneeseen kohti Balia!

Täällä ollaan oltu puolinukuksissa tämä päivä. Huomenna kirjoitan lisää...

tiistai 6. huhtikuuta 2010

Purjekokoja

Sain täsmennyksen RB-purjekokoihin:

ISAF rules vote their system with 3,2% so the Severne one is fully is the rules. The Star-Board Race-Board is around 9,2 Flat and 9,44m² with the ISAF rules.

Mainitsemani hallittavuusongelmat Severnen 9,5:ssä kovan tuulen kryssillä kuulema johtui siitä, että mastonjatke oli säädetty vain alle 6 knotsin tuuleen - joten käyttäjävirhe!

Slalom treeniä...



Flying Finn!

...hela dagen!

Keliä oli 6-9 m/s oikeastaan koko ajan. Rannan lähellä oli hiukan heikompaa tuulta, mutta kun pääsi ulos alkoi ihan kivasti blosaa.


Ajoin koko päivän Futura 122:lla, jota oli jossain vaiheessa höyläilty ja pätkitty ja duunailtu uuteen uskoon ja purjeena oli 7,5 Severnen Element - kaksi camberinen purje. Evänä 42 cm C3 Venom (aussi evä - muistaakseni).


Päällä pelkät zimmarit, trapetsit ja Bula-lippis ja oli hiki. Vaikka vettä roiskui päälle se ei yhtään vilvoittanut. Alkuun meni aikaa, kun sai kaikki säädöt kohdilleen. Ajoin koko päivän auringon laskuun saakka - välillä kävin vain juomassa ja syömässä nopeasti cashew nuts with chicken and rice. Päivän huiput oli vajaa 26 solmua tosi töyssyisessä vedessä. Pienemmällä laudalla olisi päässyt kovempaa, mutta 122 oli ihan kiva tuttavuus. Kotona minulla on Futura 93 ja 111. Niiden lisäksi pitäisi olla kyllä 122 tai 133 - Suomen oloihin kyllä vähintään 133.

Slalom alkoi sujuu ihan kivasti päivän edetessä. Jiipit olivat tietty hitaita "reiskajiippejä", joita yritin koko ajan nopeuttaa ja saada laudan pysymään plaanissa. Jossain vaiheessa ajoin täyslastillisen speedboatin perässä ja rinnalle ja ohi. Ihmiset botskissa nousivat ylös taputtamaan ja kuvaamaan---oli aika voittajafiilis - heh, pienestä se surffarikin kiksinsä saa!

Bodydrag.

Slalom ajo tuntui paljon raskaammalta ja sykkeet olivat reilusti korkeammalla kuin Raceboard treeneissä, ehkä kaikki johtuu siitä, ettei heti alkuun trimmit olleet ihan kohdillaan. En löytänyt mistään vaakaa, jolla olisin voinut tarkistaa tämän hetkistä elopainoa. Yhtään bisseä en ole ottanut matkan aikana, ihan vesilinjalla ja ruokana paikallisia riisi ja nuudelia ruokia. Vielä tästä smagasta on pudotettavaa... Hyvä treenireissu on ollut kaiken kaikkiaan! Vain yksi päivä välissä, etten ole ollut vesillä!

Remi ei päässyt tulemaan tänään testeihin Bangkokin toimistolla olleen palaverin takia. Hän saapuu huomenna mukanaan autolastillinen protoja, joten pitkä päivä tiedossa.

Dani kävi myös tänään salilla - valitteli polviaan, ei juoksu tuntunut hyvältä juoksumatolla. Muuten hyvät treenit oli vetänyt. Meidän Rhodoksen reissu näyttää alkavan jo 24.4.-->2 viikkoa...ainakin!

RB purjeista...

...Jouni Hellmanin FIN-1001 kommentti, jota hän ei päässyt jostain syystä lisäämään blogiini pari päivää sitten:

"Noista purjeista, tussari ja starboard, melestäni isoin ero tulee juuri tuosta puomin pituudesta.
Jos pitkä puomi ei vaikuttaisi mitään hallittavuuteen, ajettaisiin vieläkin 80-luvun yli 3m pitkillä puomeilla niitä 6m2:iä purjeita.
Kelin koventuessa tulee puominpäähän momenttia neliöön, kuten purjeeseenkin neliöiden kasvaessa. Itse ajelin ja edelleenkin ajan pikalukko trapetsinaruilla, juuri tuosta vetopisteen vaihtelusta johtuen, saa siirrettyä trpetsinarua taaemmasta kiinnityskohdasta nopeasti haluttuun kohtaan. Lyhyempänä joudun pitämään puomia alempana ja ne samat voimat vaikuttavat ylhäältä alaskin päin ja mulla tulee siksi purjeen rajat nopeammin vastaan kuin sulla, vaikka painossamme ei olekaan isohkoa eroa.
Starboardin vauhtiin alastulossa vaikuttaa ne katkenneet latat ja sen mukana litteämpi profiili mielestäni enemmän kuin marginaalinen kokoero tai puomin pituus. Kuten itsekin sanoit, kelin kovetessa hallittavuus on tärkeämpää kuin solmun parin ero. Käytitkö alaliikin trimmejä?
Patrik Pollakin mukaan RS:X purje antaa kovalla tuulella enemmän poweria kuin esim. starboard tai slim. Patjo tarkoitti varmaan isomman twistin mukanaan tuomia etuja, jolloin purjeen voimaa on helpompi käyttää, kuin joka suuntaan riepottavalla purjeella. Jos olen oikein ymmärtänyt, on RS:X myös nopeampi ja nopeus tuo mukanaan niitä suhteellisen tuulen voimia ja huh... nyt mennään taas niin syvälle, että multa loppuu teoriatietokin.
Veikkaanpa, ettei reiskaan löydy sellaista kompromissia, että pärjäisit yhdellä purjeella kaikki kelit, pläkässä kun tarvitaan niin eri asioita kuin myrskyssä. vrt. se sun artsille myymäsi vanha harmaa 10m2 ja esim. code red slalom vastaava koko.

KIITOS JOUNI KOMMENTISTASI! Puhut paljon, mutta asiaa! Alaliikin trimmit tulee tämän matkan jälkeen minunkin purjeeseen. Remi sanoi, että ne ovat ehdottomat, jos haluaa pärjätä maailmalla.

Nyt vesille slalom laudalla ja ehkä 7,5 m2:lla. Testit Remin kanssa siirtyi huomiseksi...Remi on Bangkokissa palaverissa. Huomenna on mun viimeinen päivä täällä, sillä torstai aamuyöstä lähdemme Balille 9:ksi päivää. Uusi paikka uudet kokemukset odottaa. Balin jälkeen takaisin kotiin viikkoa aikaisemmin aiottua aikaa matkalippuongelmien (=muuttuneet lennot) takia. Teen jossain vaiheessa yhteenvedon ns.tämän matkan testihommista...paljon ajatuksia päässä sekä positiivisia että ikävä kyllä myös negatiivisiakin...jälleen kerran on otettava huomioon, että olen tosi itsekriittinen kilpailija...joka painaa täysiä, silloin kun sen aika on! Se periaate pätee myös miltein kaikkeen muuhunkin toimintaan, mihin ryhdyn!

Nyt vesille ja blogini lukijoille kysely: Jos ette saa kommenttejanne läpi niinkuin Jouni, niin ilmoittakaa minulle vaikka sähköpostiini: juha.blinnikka@elisanet.fi . Sähköposti on minun ja Danin surffiasioihin liittyvä sähköpostiosoite eli meidän molempien käytössä. Normaalisti kommentit tulevat ensin minun tarkistettavaksi ja sitten vasta hyväksyntäni jälkeen kaikkien silmien alle luettavaksi. Tämä on varmuustoimi, ettei kaiken maailman viagra lähetykset pääse läpi! Vanhassa blogissani niitä yritti tulla miltein joka päivä...

Danin treenit jatkuivat eilen salitreenillä Variston Foreverillä. Toistoja alkaa tulemaan ihan kiitettävästi ennen Märskyn lihaskuntotestejä...(tms.testeihin).

maanantai 5. huhtikuuta 2010

Hieno treenipaiva



Vedin kunnon Reiskatreenit tanaan 7-9 m/s tuulessa Phantomilla ja Starboardin RB purjeella. Sloorienkat olivat vajaa 35 solmua. Jiipitkin alkoivat sujuu vaikka kaksi lattaa oli rikki...huomenna jatketaan hommia Remin kanssa.

Starboard 9,5 vastaan Severne 9,5


Molemmat purjeet rikattuina.

Päällekkäin.

SB on isompi alhaalta.


Severne on isompi puomin kohdalta ja takaliikistä.


Ylhäältä päin kuvattuna näkyy ero paremmin.

Havaitut erot:

Sunnuntain purjetestit. Testailin omiin nimiini Severnen (Remi Vilan suunnittelema) ja Starboardin Raceboard 9,5 m2 purjeita. Käytin lautana testeissä Starboardin Phantom 380:a ja evänä Draken punaista 48 SL evää (=tuttu yhdistelmä minulle). Tuulta oli 4-7 m/s.

Edellisenä päivänä olin laittanut purjeet päällekkäin ja hämmästyksekseni havaitsin Severnen RB purjeen olevan reilusti isompi kuin Suomessa käyttämäni Starboardin RB purjeen. Eilen ajoin noin 10-11 m/s tuulessa Severnen purjeella ja ihmettelin kuinka paljon jouduin tekemään työtä molemmilla käsilläni vetopisteen löytämisekseni vastatuuliosuuksilla. Mieleeni tuli viime vuoden Tushinghamin kuskien kertomukset / valitukset, ettei Tushingham 9,5 purjetta pysty hallitsemaan kovassa tuulessa hyvin ja vetopiste vaihtelee ajon aikana. Onko sama tilanne Severnen purjeen kanssa, kun tuuli nousee kymppiin ja yli?! Puhun nyt kriittisenä kilpailijana – en freeride surffaajana. Välineiden pitää toimia moitteettomasti, jos taistellaan mestaruuksista. Slöörillä ei ollut mitään ongelmia – vauhti oli vajaa 26 solmua.
Tänään rikasin ensimmäistä kertaa tämän matkan aikana Starboardin RB 9,5, josta oli kaksi alimmaista lattaa camberin sisältä poikki (purje on vielä 2009 mallia, jossa latat on heikommasta materiaalista ja alaliikki tulee tosi alas). Otin käsivarteeni Locosysin BGT-31 GPS laitteeni, jolla tarkkailin joka osuudella vauhtiani. Starboardin RB purje kulkee kryssillä helposti ja moitteettomasti . Vetopiste pysyi paikallaan, eikä purjeella tarvinnut tehdä mitään ylimääräisiä fyysisiä suorituksia. Kryssivauhti oli 1 ½ - 2 solmua (vauhti n. 9,5 – 11 solmua) suurempi kuin Severnen purjeella. MUTTA…Severnen purje tulee alaspäin ajettaessa 2 - 3 solmua kovempaa ja alemmas. Tänään huiput Starboardin purjeella oli slöörillä 20.45 ja Severnen 22.50. Starboardin purjeen kanssa joutui slöörillä työskentelemään koko ajan, jotta se piti laudan slöörilenkkiplaanissa. Severnen purjeella joutui tänäänkin työskentelemään aivan liikaa kryssillä. Jos takaliikkiä kiristi tai löysäsi ajon aikana, tuli heti sellainen olo, että trapetsinarujakin joutuisi siirtämään --> ei hyvä!

Kumman valitsisin itselleni…Vaikea valinta…ehkä sittenkin tutun ja turvallisen Starboardin, mutta jos Suomessa ja maailmalla ajetaan suurin osa kisoista heikossa tuulessa niin, ehkä Severnen purje on parempi, mutta tuulen koventuessa Starboard ajaa ohi helpolla hallittavuudellaan. Severnen purje on laadultaan ja kestävyydeltään varmaan parempi kuin Starboardin. Purjeessa ei ole kohtaakaan ilman vahvikkeita (mylar tms.).

Severnen purjeita on maailmalla ja Suomessa saatavilla kesä-heinäkuussa. Sitten vasta kunnon testit tehdään, kun pääsen ajamaan Suomessa tasaväkisiä kuskeja vastaan, joiden vauhdin ja taidot tiedän entuudestaan.

Lähetin usealle henkilölle kyselyn purjeiden kokoeroista ja minulle vastattiin mm. alustavasti seuraavasti:

”Severnen Raceboard purjeen koko on tarkalleen 9,44 m2 ja 9,78 m2 ISAFin mittaussysteemin mukaan samalla, kun RS:X:n 9,5 m2 oikea mitattu koko (ISAF measurement) on 9,81 m2 ja se on hyväksytty listalle. ISAF hyväksyy +3 % heiton mittauksissaan.”

Mikä on sitten Tushinghamin , Aeroliten ja latvialaisten (nimeä en nyt muista) tekemän purjeiden ”oikeat” mitat? Kaikki toimivat kevyellä hyvin ja alaspäin ajettaessa tulevat kovaa ja tosi alas. Mutta hallittavuus muuttuu yli 7 m/s tuulessa (joillain jo aikaisemminkin). Ja mikä Starboardin RB purjeen oikea koko? Viime vuonna Raceboardin MM:ssä Saksassa ajoin kaikki kovantuulen lähdötkin hyvin ko. purjeella. Kärkiporukka käytti kovalla tuulella kovan tuulen lähdöissä RS:X:n purjeita. Purjehan tunnetaan kovana tunteettomana ”levynä”, jota on varmaan helppo hallita kovalla tuulella.

sunnuntai 4. huhtikuuta 2010

RB purjetesteja

Testasin taman paivan omiin nimiini Severnen ja Starboardin 9,5 RB purjeita. Keli oli 4-7 m/s. Yllattavia havaintoja ja tuloksia...

Kirjaan ne tanne huomiseksi...kuvien kera.

lauantai 3. huhtikuuta 2010

Lisaa testei...

...talla kertaa Hra Sveinin kanssa.

Tanaan tuuli hyvin - 6-11 m/s. Olimme viimeksi samaan aikaan samassa paikassa Sveinin kanssa vesilla vuonna 1991, jolloin han voitti Norjan Solassa Funboard luokan maailmanmestaruuden. Svein on hyvassa kunnossa tallakin hetkella, painoa vain 70 kg, mutta hyva kondis. Han kavi testaamassa tanaan niita samoja lautoja, joita mina ja Remi ollaan testailtu. Parannusehdotukset tulivat kuin apteekin hyllylta...kylla miehella on homma hallussa.

Olin vesilla tanaan varmaan jotain 4-5 tuntia. Asiat, jotka pelasivat pari paivaa sitten hiukan kevyemmassa tuulessa, eivat pelanneet niin hyvin kovemmassa tuulessa. Sellaistahan se on treenatessakin...valilla skulaa hyvin, kun taas seuraavana paivana on takkuista. Aina pitaisi loytaa syy ja siihen ratkaisu. Sita se oppiminen ja kehittyminen on...

Suomessa sataa Danin kertoman mukaan vetta, eika ole mitaan tekemista...Viimeiset rypistykset koulussa on menossa ja useamman lukuaineen arvosanat ovat nousseet...Marskyyn paasy lahestyy...ennen Rhodoksen reissua pitaisi viela kayda kuntotesteissa koululla ja esittaytymassa. Koulu antaa pisteytyksen 0-4 ja lajiliiton edustaja (SPL:sta) 0-6 ja loput tulevat keskiarvosta (esim.8 keskiarvolla saa 8 pistetta). Viime vuonna Marskyyn paasi 15.75 pisteella.

Dani pisti just skypella viestia, etta Navigare JA KALAJOEN KISAT tulee taas...HIENOA!!!

perjantai 2. huhtikuuta 2010

Lepopaiva

Aamulla paatin, etta tanaan levataan ja kaydaan Thaikku hieronnoissa ja ajelemassa skootterilla. Tuuli naytti tosi heikolta...

Naytin Pikelle paikan nahtavyydet...ne pari paikkaa...sitten jalkahoitoon ja -hierontaan ja syomaan. Naiden jalkeen rantaan katsomaan, milta nayttaa...

EiWind tuli vastaan "Juha -where you have been?! Here has been the best day...!!!" Jep - ihan tuttu juttu - nainhan tassa aina kay...Nopeasti seiskan purje rikaukseen ja iSonic 122 alle ja vesille. Tajusin heti, etta purjeen koko ei riita...lilluttelin ulommas jossa alkoi tuulemaan. Rantaan loysaa rikausta ja laskee puomia. Takas vesille. Siivu ulos ja sisaan. Homma paketissa.

Huomenna heti aamusta vesille!!! Remi menee huomenna naimisiin Bangkokissa - emme onneksi saaneet kutsua, silla siina olis mennyt 2 paivaa ihan hukkaan...

Nyt nukkuu ja keraa voimia...

Dani kertoi kayneensa vetamassa normitreenit salilla. Odottelee kovasti Rhodoksen reissua...

torstai 1. huhtikuuta 2010

Paras vesillaolopaiva

Tanaan koko paiva vesilla. Aamulla 10:n jalkeen vesille vetaa omaa treenia ja klo 11 saapui Remi ja meilla alkoi monen tunnin testit. Aika tiukka tahti oli ja eika voinut hetkeksikaan antaa loysaa ajamisessa muuten Remi olisi kuitannut ohi ja siita olisi saanut kuulla ranskalaisittain vaatimattomasti, kuinka han on joka osuudella parempi kuin mina. Yhtana paivana han paasi kehumaan liikaa itseaan, joten totesin sen jalkeen, etta hienovaraisuus saa jaada - sen jalkeen on alkanut Remi jaamaan joka osuudella..hehheh!!!

Tanaan oli koko ajan plaanattavat olosuhteet 5-8 m/s. Testien jalkeen jatkoin omia treeneja melkein auringonlaskuun saakka. Hitto - tallaisia paivia lisaa! Alkaa ole plaaniolosuhteissa vauhti ja muukin kohillaan...